Mainos

Leijoniin liittyvä Puljujärvi Ilta-Sanomille: "Odotan todella innolla kisoja"

Jesse Puljujärvi oli voittamassa MM-kultaa viime vuonna sekä alle 20-vuotiaissa että alle 18-vuotiaissa. KUVA: Sami Lievonen/Leijonat.fi
Jääkiekko 19.4.2017 22:35
Kaleva

Edmonton Oilersia edustava Jesse Puljujärvi kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että maajoukkueeseen liittyminen on tällä erää hyvä ratkaisu. Nuorukainen liittyy MM-leiriryhmään huhtikuun lopulla.

– Maajoukkue haluaa minut ja pääsen siellä pelaamaan, joten kaikki olivat samaa mieltä siitä, että minun kannattaa mennä MM-kisoihin. Tämä oli hyvä ratkaisu minulle, Puljujärvi sanoo Ilta-Sanomille.

Puljujärven maajoukkueelle lainannut Oilers voi tarvittaessa kutsua hyökkääjän takaisin riveihinsä milloin tahansa. Puljujärven mukaan kutsun tuleminen vaatisi loukkaantumisia Edmontonissa.

– Jos Edmontonissa tapahtuu jotain, niin olen valmis menemään takaisin, mutta nyt keskityn Suomen peleihin, Puljujärvi sanoo Ilta-sanomille.

Oulun Kärppien liigajoukkuetta kausilla 2014–2015 ja 2015–2016 edustanut nuori mies kertoo olevansa innoissaan MM-kisoihin lähtemisestä.

– Ihan huippujuttu! Olen pikkupojasta asti katsellut MM-kisoja. Hienoa päästä nyt itse pelaamaan näitä pelejä, Puljujärvi sanoo.

Katso kisojen otteluohjelma ja tv-lähetykset.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Edmunton on kovempi kuin Winnipeg ja pelipaikoista paljon kovempi kisa. Valitettavasti Jesse joutui leikkaukseen ja alku kausi meni sitten pieleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos
Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Teloituskolikko

179 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Gallup: pääministeri.

Rovaniemen puoluekokouksessa ensimmäiseksi epätotuuden esittäminen. Talvivaara käpelöinti. Toimittajien sanavapauden raj... Lue lisää...
kukahan tämä henkilö...

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image