Leijonat murs­ka­voi­tol­la loh­ko­yk­kö­sek­si – Marjamäki MTV:llä: "Olemme oikeilla raiteilla, pelaamme hyvää lätkää"

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki oli tyytyväinen joukkueensa puolustamiseen USA-ottelussa.
Jääkiekko 15.5.2018 15:42 | Päivitetty 15.5.2018 16:08
Heikki Uusitalo

Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti oman lohkonsa Tanskan MM-kisoissa. Lohkovoitto varmistui tiistain iltapäiväottelussa, jossa Leijonat löylytti USA:n lukemin 6­-2.

Päävalmentaja Lauri Marjamäki oli luonnollisesti tyytyväinen joukkueensa esitykseen. Hän kiitteli joukkueen pelivalmiutta. 

– Olemme oikeilla raiteilla, pelaamme hyvää lätkää. Ennen kaikkea pystymme puolustamaan laadukkaasti, Marjamäki sanoi MTV:n haastattelussa.

Marjamäki oli tyytyväinen myös lohkovoitosta, joka tarkoittaa sitä, että Suomi jatkaa pelejä Herningissä.

Jatkopeleihin valmentaja katsoi luottavaisena. 

– Minulla on semmoinen tunne, että ihan kaikkea potentiaalia me ei olla vielä saatu irti tästä ryhmästä.

Suomen maalitykkinä oli Sebastian Aho, joka iski kolme maalia. Kaksi maaleista syntyi avauserässä. Hattutemppunsa Aho viimeisteli päätöserässä tyhjään maaliin.

Maalinteossa Leijonista onnistuivat myös Mikko Rantanen, Marko Anttila ja Kasperi Kapanen. Puolustaja Markus Nutivaara puolestaan tehtaili syöttöpisteitä. Niitä entiselle kärppäpakille merkittiin kaksi kappaletta.

Suomen maalissa torjui Harri Säteri.

Leijonien pelit jatkuvat torstaina puolivälierissä.

Näin USA-ottelu eteni erä erältä.

Katso jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma!

Kaikki MM-kisojen jutut ja videot löytyvät täältä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

119
Kaupunginhallitusta vetävä Kyösti Oikarinen haluaa Ouluun samanlaiset kaupunkipyörät kuin Helsingissä – 600 pyörää ja 50 asemaa olisi sopiva määrä
56
IL: Hoitajat järkyttyivät lomarahaleikkausten summista – ”Jäsenkuntamme ihan raivona” 
30
TuuliWatti rakentaa markkinaehtoisen tuulipuiston Iin Kuivaniemeen – voimaloilla korkeutta jopa 175 metriä
26
Jos kutsu käy, Ylivieskan uusi kirkkoherra Eija Nivala on kesän kansanedustajana
22
Eurobarometri julki: EU-kriittisyys laskee Euroopassa – suomalaisten usko EU:n suuntaan silti heikentynyt
19
Selvitys esittää asevelvollisuuden tilalle kansalaispalvelusta, naiset ja Jehovan todistajat mukaan
17
Palon vaurioittama Äimäraution ravikatsomo remontoidaan, myös uusia tiloja tulossa - töiden tarkoitus alkaa kesällä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.5.

Naapurit

23.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image