Lahti Lahtelaisyleisö juhlisti illan ottelussa varttitunnin puolustaja Jan Latvalaa, jonka 1002. runkosarjaottelu vei SM-liigan kaikkien aikojen teräsmieheksi. Ennen tämänpäiväistä kierrosta Latvala jakoi tilaston kärkipaikan neljä vuotta sitten aktiiviuransa lopettaneen Erik Hämäläisen kanssa.
Sen jälkeen juhli Blues. Pelicans antautui lopulta 5-6 (2-2, 0-4, 3-0).
- Saimme enemmän kuin kolme pistettä, koska meillä on ollut joukkueena todella vaikeaa, korosti hattutempun Bluesille laukonut Kristian Kuusela.
Vaikeaa on ollut ex-maalikuningas Kuuselallakin, jolla oli takanaan 15 maalitonta ottelua peräkkäin. Bluesin kolme ensimmäistä osumaa Lahdessa nostivat hänen kauden maalimääränsä 13:een.
- Liekö ollut liikaa juhlahumua, mutta annoimme hyökkäyssiniviivan virheillä Bluesille liikaa etumatkaa toisessa erässä. Kyyneltä piti ennen ottelua pidätellä, mutta toivotaan, että juhlat olivat tässä, Jan Latvala totesi.
Hän ei vielä suostu museotavaraksi, mutta hänen pelikamansa lähtivät ottelun jälkeen Urheilumuseoon Helsinkiin.

Kommentoi