USA:n 8–3-voitossa Venäjästä oli historian havinaa. Venäjä ei ollut ennen torstaita päästänyt kahdeksaa maalia jääkiekon MM-ottelussa.
Venäjä oli puolivälierässä huolimaton, kuriton veltto ja laiska. Lisäksi sen maalivahtipeli oli surkeaa. Sekä maalilla aloittanut Ilja Bryzgalov että kesken ottelun kaukaloon luistellut Semjon Varlamov epäonnistuivat.
– Emme voi syyttää vain maalivahteja. Meidän olisi pitänyt puolustaa tarkemmin, totesi Venäjän tähtipelaajista Ilja Kovaltshuk.
Kovaltshukaan ei pystynyt heti pelin jälkeen kuvailemaan tarkasti, mitä kaukalossa oikeastaan tapahtui.
– Joka tapauksessa teimme liikaa virheitä.
Puolustavalle maailmanmestarille tappio oli nolo siinäkin mielessä, että ensi vuonna olympiaturnaus pelataan sen kotiyleisön edessä Sotshissa.
– Meillä oli yhdessä vaiheessa tilaisuus tasoittaa peli, mutta emme siihen pystyneet. On todella ikävää hävitä tällä tavalla, tuskaili maalivahti Varlamov.
USA:n hyökkääjän Tim Stapletonin hymy oli leveä ottelun jälkeen. Jokereistakin tuttu Stapleton iloitsi täysin rinnoin joukkueensa jatkopaikasta.
– Toki tiesimme, että meillä on mahdollisuudet voittaa tämä peli. Mutta kukaan ei olisi varmaan uskonut, että voitamme tällaisilla lukemilla.
– Pidimme kiinni pelisuunnitelmastamme. Vältimme virheitä ja pyrimme laittamaan kiekkoa vastustajan maalille, Stapleton hihkui.