Sitten hopeakevään 2009 oululaiselle huippukiekkoilulle kuuluu pitkästä aikaa hyvää. Kärpät on palauttanut uskottavuutensa ja noussut viimeisen kuukauden aikana joukkueeksi, joka on valmis kohtaamaan SM-liigan kovimmatkin haasteet.
Laiva alkoi kääntyä hitaasti sen jälkeen, kun Jussi Jokinen toi harjoittelu- ja pelikulttuuriin vivahteita NHL:stä. Jokinen näytti omalla persoonallaan, miten NHL-ammattilainen toimii 24/7. Kaikkihan tykkäävät pelata, mutta kenellä riittää henkistä kovuutta toimia huippu-urheilijan tavoin myös kaukalon ulkopuolella?
Kärpät voitti kuudesta ensimmäisestä ottelustaan vain kaksi, oli sarjataulukossa 12:ntena, ja ero sarjakärki JYPiin oli venähtänyt 13 pisteeseen.
Vedenjakajaksi nousi lokakuun 2. päivänä pelattu korkeatasoinen Jokerit-ottelu, jonka Kärpät voitti kotonaan 4–2. Kärpät löysi valon ja kulkee nyt sitä kohti.
Paraatimarssissa on vakuuttava poljento. Edellisen 14 ottelun jakson aikana Kärpät on pelannut Jokerien ohella SM-liigan voittavinta jääkiekkoa 2,21 pisteen keskiarvolla, joka on äärimmäisen kova.
Ottaa kuntopuntarin ottelumääräksi viisi, kahdeksan, kymmenen tai 12 ottelua, se ei muuta totuutta. Kärpät jyrää kärjessä yli kahden pisteen keskiarvolla.
Päävalmentaja Hannu Aravirta on saanut ajetuksi sisään oman pelitapansa. Voi sanoa, että vihdoinkin.
Joukkueen vahvuudet ovat kiekollisessa pelaamisessa ja sen kontrolloinnissa. Ja jos Kärpät riistää kiekon, eikä suoraan vastahyökkäykseen avaudu mahdollisuutta, joukkue pudottaa painopisteen oman maalin taakse ja rakentaa rauhallisesti uuden vyörytyksen.
Kun vilkaisee Kärppien sairastupaa ja sen aivan liian pitkää nimilistaa, näin hurjan pistekeskiarvon ei pitäisi käytännössä olla mahdollista. Mitä tapahtuu sitten, kun profiilipelaajiksi luokiteltavat Oscar Eklund, Ville Mäntymaa, Jari Viuhkola, Tomas Plihal, Joonas Donskoi ja John Norman ovat täydessä pelikunnossa?
Ei peli ainakaan heikkene.
Yksilötasolla huomio kiinnittyy muutamaan oman pelipaikkansa erikoismieheen.
Juha-Pekka Haataja pelaa elämänsä syksyä ja on välillä jopa yksin kannatellut joukkueen hyökkäysvoimaa. Pistepörssin kärkipaikka ei ole sattuma.
Hyvää sivustatukea Haataja on saanut Ivan Humlilta, jonka yleisarvosanaa tosin laskevat käsittämättömän tollot hyökkäyspään jäähyt. Kyle Turris on vielä katsomaton kortti.
San Jose Sharksista värvätty Jason Demers on yksi kärppähistorian parhaista puolustajista. Kanadalainen on pelin ytimessä huomattavasti näkyvämpi kuin esimerkiksi Josef Boumedienne, Janne Niinimaa tai Lasse Kukkonen NHL:n edellisen työsulun aikana 2004–2005. Kivikovaa peliaikakeskiarvoa 25.55 ei ansaitse kuka tahansa puolustaja.
Maalivahti Johan Backlund on kuin Kärpät pienoiskoossa. Vaikea alkukausi flunssineen ja selkävaivoineen on takana, ja täysipainoinen harjoittelu on näkyy työn jäljessä. Torjuntaprosentti on noussut kuukauden aikana 89:n kieppeiltä 92,38:aan. Backlund muodostaa nuoren Tomi Karhusen kanssa SM-liigan parhaan maalivahtikaksikon.
Pelataanko tällä kaudella lainkaan NHL:ää – ja jos pelataan, milloin se alkaa?
Vastausta ei tiedä kukaan, ei liioin NHL:n toimistolla kuin pelaajayhdistyksen bunkkerissa.
Parinkymmenen pelaajan nopea poistuminen SM-liigasta olisi esimerkiksi Lukolle märkä rätti päin näköä, mutta Kärpät taas selviäisi Kyle Turrisin ja Jason Demersin lähdöistä varsin pienin kolhuin.
Jos taas NHL-pelaajat ovat vapaita pelaamaan koko kauden Euroopassa, tammikuussa alkaa monin paikoin hallitsematon kilpavarustelu, kun liigaseurat sysäävät vähiä rahojaan kuumina rehottaville pelaajamarkkinoille.
Kärppiin NHL-pelaajia tulisi vielä kolme: Jussi Jokinen, Joni Pitkänen ja Pekka Rinne – tuttuja poikia kaikki.
Miksi vielä Rinne, vaikka joukkueessa on jo liigan paras maalivahtikaksikko? Siksi, että yhdelle maailman parhaista maalivahdeista ei voi sanoa ei.
Kolumni