Kolumni

Luo­pu­mi­sen tuskaa Eu­roo­pas­sa

NHL:n työsulun päättyminen lähettää Suomesta kotimatkalle yli 30 pelaajaa. SM-liigassa suurimmat häviäjät ovat eittämättä Lukko ja TPS, mutta myös tavallinen katsoja, joka ei enää tällä kaudella näe tähtiloistoa.

Pietarin SKA:n päävalmentaja Jukka Jalonen voi kiristellä hampaitaan. Menettäähän Jalonen käsistään Ilja Kovaltshukin, joka on yksi maailman valovoimaisimmista jääkiekkoilijoista.

Mutta suomalaisvalmentaja ei kohtaa kipupistettä yksin. Huippuvalmentajat eri puolilla Eurooppaa elehtivät voimattomina, kun yli 200 pelaajaa pakkaa näinä päivinä matkalaukkujaan ja lentää omille työpaikoilleen Pohjois-Amerikkaan 30 eri paikkakunnalle. Valmentajien lisäksi tiettyä luopumisen tuskaa kokevat myös kannattajat ja seurajohtajat, jotka saivat nauttia NHL:n kassamagneeteista vain runsaat kolme kuukautta.

NHL:n alkaminen oli oikeastaan vain ajan kysymys, sillä osapuolten väliset erimielisyydet olivat vain pieni osa siitä, mitä ne olivat edellisellä kokonaisella työsulkukaudella 2004–2005.

Nyt pelaajat alkavat saada sopimuksissaan määriteltyä kuukausipalkkaa, joka tähtitason pelaajilla lasketaan useissa sadoissa tuhansissa tai jopa miljoonissa dollareissa.

Kotoisessa SM-liigassa suurimmat menettäjät ovat eittämättä Lukko ja TPS. Lukon peli on pyörinyt täysin tanskalaistrion ympärillä, ja Mikkel Bödker teki kuin huomaamatta 21 maalia. TPS voi nyt heittää lopulliset hyvästit Koivun veljeksille ja Lauri Korpikoskelle.

NHL-pelaajien kolmikko Jason Demers – Jussi Jokinen – Kyle Turris on Kärpille kiistatta menetys, mutta loukkaantumisten runtelemalle joukkueelle ajankohta on mitä sopivin. Noin kymmenen pelaajan sairastupa nimittäin näyttää tyhjenemisen merkkejä, joten päävalmentaja Hannu Aravirta saa pidettyä joukkueen iskukykyisenä.

Demers tuli Kärppiin suuresta tuntemattomuudesta San Jose Sharksista, mutta osoitti olevansa yksi SM-liigan kaikkien aikojen parhaista puolustajista. Toki hänkin hävisi loistokkuudessa Ottawan Erik Karlssonille, joka toi Jokerien takalinjoille ehdottomasti kirkkainta NHL-tähteyttä.

Jokisen visiitti Kärpissä oli virkistävä kokemus. Jokista tulee ikävä etenkin siksi, että lauantain Jokerit-ottelu saattoi olla hänen uransa viimeinen Kärpissä.

Turris lähti käpälämäkeen jo kuukausi sitten – ja sai lähteäkin. Nytpä miehellä on mahdollisuus nauttia ensiluokkaiset lounaansa yksityisjetin nahkatuolissa, eikä tarvitse mussuttaa lihapullia ja muusia ABC-asemalla keskellä ei mitään.

Voittajia, onko niitä? Ainakin kauden komeetta SaiPa sekä Espoon Blues. Ne molemmat ovat pärjänneet ilman NHL-apuja – ja pärjäävät myös jatkossa.

Kun NHL:n tynkäkausi pyörähtää parin viikon päästä käyntiin, suurimmat voittajat ovat ne joukkueet, joista oli paljon pelaajia Euroopassa. Jokaisen ottelun tärkeys korostuu nyt aivan uudella tavalla, koska joukkueet pelaavat vain saman konferenssin joukkueita vastaan. Näin ollen jokainen tappio lihottaa samaan aikaan pahimman vastustajan pistepussia kahdella.

On mielenkiintoista nähdä, miten Pohjois-Amerikassa koko talven pysyneet noin 500 pelaajaa ovat saaneet pidettyä pelivireensä yllä.

Miten käy esimerkiksi Anaheim Ducksin, jonka neljä nimekkäintä pelaajaa Corey Perry, Ryan Getzlaf, Teemu Selänne ja Saku Koivu ovat polkeneet vain kuntopyörää tai treenanneet jäällä pienryhmissä?

Oma lukunsa on Mikael Granlund, jonka osaamista ja menestymistä maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa voidaan viimeinkin alkaa mitata. Ja mikä on venäläistähtien motivaatio, koska he olivat ilmeisen tyytyväisiä oloonsa KHL:ssä?

Jääkiekon MM-kisoille NHL-kauden alkaminen on huono uutinen. Koska runkosarja päättyy huhtikuun viimeisellä viikolla, toukokuun alussa alkavaan MM-turnaukseen ehtii vain pudotuspelien ulkopuolelle jääneiden 14 joukkueen pelaajia, joita on yhteensä noin 300.

MM-kisoissa suurin häviäjä on katsoja, joka saa silmiensä eteen vain rajallisen määrän NHL-tähteyttä. Toisaalta suomalaiset ja ruotsalaiset fanit ovat niin lätkässä kiekkoon, että heille on melkein se ja sama, mitä nimiä kaukalossa vilisee.

Pääasia on se, että yltäkylläinen kiekkosirkus rantautuu nyt Helsinkiin ja Tukholmaan.