Mainos

Kärppien huippulupaus tekee illalla lii­ga­de­byy­tin: "Jos muutaman maalipaikan saisimme ketjun kanssa luotua"

Mikael Ruohomaa palaa kaukaloon Pelicans-ottelussa. KUVA: Pekka Peura
Jääkiekko 14.9.2017 11:52
Janne Onnela

Kärpät kohtaa kauden toisessa kotiottelussaan Lahden Pelicansin illalla Raksilassa. Ottelu alkaa kello 18:30.

Kärpät on aloittanut alkukauden vauhdikkaasti. Pelillinen murros on Oulussa tosiasia, eikä maksavalla yleisöllä tunnu olevan valittamista asian suhteen. Yksi oululaisten alkukauden puheenaiheista on ollut amerikkalaispuolustaja Teemu Kivihalme, joka on ollut jäällä melkein aina, kun kaukalossa on tehty maali.

Kärpät koki tiistaina kirvelevän tappion Jyväskylässä. Oululaiset johtivat ottelua pitkän aikaa, mutta JYP nousi ensin rinnalle ja lopulta ohi viime hetken maalilla. Tappiopelin jälkeen päävalmentaja Mikko Manner otti takaiskun omiin nimiinsä. Tänään luotsi peräänkuuluttaa pelirohkeutta sekä malttia puolustuspäähän.

– Tiedän, ettemme koko peliä pysty paineistamaan, mutta omalla alueella täytyisi säilyttää tietynlainen viisaus ja kyky pysyä yhdessä, ettemme juoksisi turhaan kiekon perässä, Manner linjasi.

Kärppien kokoonpanossa on useita muutoksia. Hyökkääjä Sami Anttila on loukkaantunut, eikä näillä näkymin ole palaamassa aivan heti kaukaloon. Mikael Ruohomaa tekee paluun omalle paikalleen ykkösketjun keskelle.

Nicklas Lasun johtamasta kentästä löytyy päivän yllätys. Oululaisen juniorikiekkoilun suurin helmi Rasmus Kupari tekee liigadebyytin Pelicansia vastaan. Ketjun täydentää kokenut Jyri Junnila.

– Innolla odotan debyyttiä. Odotan itseltäni hyvää liikettä ja kovaa työntekoa. Jos saisimme ketjun kanssa vielä muutaman maalipaikankin luotua, Kupari maalaili onnistuneen liigadebyytin aineksia Kärppien pelipäivän aamujäiden jälkeen.

Päävalmentaja Manner odottaa tulokkaan käyttävän samoja vahvuuksia kuin junnupeleissä. Manner uskoo Kuparin sopeutuvan uuteen ympäristöön hyvin. Tämän päivän debyytistään Kupari kuuli eilen.

– Olin kärppäklubilla syömässä, kun (Ville) Mäntymaa tuli pyytämään liigavalmentajien koppiin. Siellä kuulin, että debyytti on edessä tänään.

– Vielä ei hirveästi jännitä, mutta eiköhän pieni jännitys sieltä päivän mittaan tule, Rasmus sanoi.

Lasun katsoessa debytantin perään viime pelissä ykkösketjua johtanut Miska Humaloja siirtyy Ville Leskisen ja Saku Mäenalasen sentteriksi. Oululaisten maalissa pelaa tällä kertaa Veini Vehviläinen.

Kärpät saa tehdä Pelicansia vastaan täyden iltapuhteen. Lahtelaiset aloittivat kauden tappiolla, mutta ovat napanneet sen jälkeen kaksi voittoa. Pelicansin alkukauden tehomies on ollut odotetusti Iikka Kangasniemi, joka on parin pelin jälkeen hyvässä piste per peli –tahdissa.

– Pelicans on todella aggressiivinen. Irtokiekot pitää hakea vauhdilla, ja pistää kiekko liikkeelle, jotta pystymme heidän kanssaan pelaamaan, Manner mietti. 

Kärppien kokoonpano Pelicans-ottelussa:

Julius Junttila – Mikael Ruohomaa – Charles Bertrand

Miika Koivisto – Shaun Heshka

Saku Mäenalanen – Miska Humaloja – Ville Leskinen

Lasse Kukkonen – Mikko Niemelä

Jyri Junnila – Nicklas Lasu – Rasmus Kupari

Teemu Kivihalme – Jani Hakanpää

Otto Karvinen - Aku Kestilä - Jasse Ikonen

7.puolustaja Taneli Ronkainen

Maalissa Veini Vehviläinen, varalla Jussi Rynnäs

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (21)

Tämä pelaaja haalii tulevaisuudessa katsojia Raksilaan. Nyt vaan kaikki hallille kannustamaan🏒

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko Lasun lähtölaskenta alkanut kun tiputettiin kolmoseen. Pettymyshän tuo on ollut odotuksiin nähden.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on hienoa, rohkeutta enemmän näiden nuorien peluuttamiselle, ei aina vain pakosta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti ei tänään tule päähän kohdistuneita taklauksia ! Kurinpito asioista päättäville antaisin toimitsijakieltoa kauden loppuun !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno homma että uusia tulee. Toivottavasti säilyy ehjänä, on nimittäin ihan kohtuutonta tuo kiekkoväkivalta, viittaan liigassa viikon aikana tehtyihin törkeisiin pahoinpitelyihin ("päähän kohdistuva taklaus...". Kaukalossa sallitaan tällä hetkellä terveyttä vakavasti uhkaavat pahoinpitelyt ja vakavan ruumiinvamman tuottamiset. Miten on mahdollista että siviilissä törkeäksi pahoinpitelyksi ja automaattisesti vankeuteen johtavaksi luokiteltavat rikokset on kaukalossa sallittuja. Oikeus asiamies ja viranomaiset puuttukaa asiaan. Liikapelaajat itse on voimattomia ottamaan kantaa koska heillä menee työpaikka jos puuttuvat liiga herrojen sallimaan toimintaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Markon poika, isä pelasi aikanaan Kookoossa mestistä mutta pojasta polvi parantunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnea illan peliin Rasmus Kupari! Valmennukselle iso kumarrus, tätä me fanit kaivataan!! Koko joukkueelle ylimääräistä latausta kestämään alivoimaa, jota Kärpät saa aina enemmän kuin vastustajat!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oululaisen juniorimyllyn jauhamaan tuotantoa... Mielenkiintoinen näkemys? Tässä tapauksessa ei voi kyllä mitenkään puhua kärppäjunnusta. Pohjat on tehty kyllä ihan muualla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö Rasmus pelaa Kärppä junioreissa ja saa huippuvalmennusta Kärpissä Oulussa! Kaikkihan me ollaan jossain synnytty jossain, eikä meidän jokaisen äiti ole Oulussa pyllyämme pessyt!!! Nyt ollaan Oululaisia viimeisen päälle ja Oulu on upea paikka asua!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärppien huippulupaus tekee illalla lii­ga­de­byy­tin pitää täysin paikkansa. Ollut Oulussa jo useita vuosia, mutta Kotkasta kotoisin! Hyvä Kotka!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kylläpä on taas koitettu väsätä juttua siihen malliin niinku ois jostakin isommastakin assiasta kymysys. Syksyn runkosarjapelit on niin jonnin joutavaa läpsyttelyä..eikä se keväällä siitä juuri muutu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisikö mielestäsi vaan olla ja arvotaan sitten keväällä play out parit!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikgin hyvä vaihtoehto. Turkulaiset asian hoksanneet, viime kierroksella ehkä 1000 katsojaa paikalla.... marginaalilaji alkaa olla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan, mutta silti; "Oululaisen juniorikiekkoilun suurin helmi.." ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toki Titaanien kasvatti, mutta Kärppien junkujoukkueissa pelannut jo useamman vuoden. Kotkassa harvemmin saa mahdollisuutta liigadebyyttiin. :)
Kertoo Kärppien laadukkaasta taustatyöstä, joka haalii riveihin lupaavia junioreita kehittymään, kasvamaan sekä ihmisenä että pelaajana kun koulunkäynnissäkin pidetään korkea vaatimustaso. Valittamista ei pitäisi olla, kun katsoo pohj.amerikkaan millaisia tuloksia tämä toimintatapa on jo tuonut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toinen vuosi Kärpissä. Hyvä poika, mutta ei ole kyllä Kärppien kasvatti. Omiakin junnuja pohjoisessa olisi ihan riittävästi, jos haluttaisiin heitä viedä eteenpäin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan tänään jopa 7000 katsojaa paikalla Raksilassa kun Kupari rikkoo kuparisen..?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (21)
Mainos
Mainos
Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän armeijan vahvuus

109 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

En etsi isää lapsilleni...

Miehen kannattaa harkita kaksi kertaa ennen kuin laittaa pyykkinsä samaan koppaan kuin yh.äiti ja hänen lapsensa.Aivan v... Lue lisää...
Kannattaa varoa-maks...

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.9.

Naapurit

26.9.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image