Helsinki Jokakeväinen ilmiö tapahtuu viimeistään puolivälierän, ”kuoleman pelin”, alla: Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelaajat muuttuvat monen katsojan mielissä kuvitteellisiksi sotilaiksi, joiden velvollisuutena on puolustaa kansakunnan kunniaa ja kohtaloa.
Enää ei ole kysymys maalintekokilpailusta, vaan kaukalosodasta, jossa kukaan ei oikeasti kuole, mutta jossa vain voitolla on ”meille” merkitystä.
Filosofi Timo Airaksisen mielestä jääkiekko toimii itsetunnon pönkittäjänä.
– Suomalaisilla on huono itsetunto ja he ovat huono urheilukansa. He eivät välitä paskaakaan urheilusta, vaan haluavat vain menestystä. Se voi olla curlingia tai jääkiekkoa.
– Minulla on ollut pitkään käsitys, että jalkapallo on uusi uskonto Euroopassa. Koska Suomessa ei ole jalkapallokulttuuria, sitä yritetään korvata jääkiekkokulttuurilla. Kun jääkiekko on menestynyt, suomalaiset menevät sekaisin.
Maajoukkueen entisen päävalmentajan Alpo Suhosen mukaan jääkiekko on ottanut hiihdolta ja yleisurheilulta roolin kansakunnan itsetunnon peilinä.
– Suomi on pieni kansa ja jääkiekko saattaa olla globaalissa maailmassa yhdistävä tekijä. Kyllä tässä on varmasti nationalismin osalta ylilyönnin mahdollisuus olemassa. Outoa tässä on, että suomalaiset ottavat kaiken niin helvetin vakavasti, Suhonen ihmettelee.
Kun Canal+-kanavan MM-kisamainoksessa studioisäntä, selostaja, kommentaattorit ja pelaajat olivat lähdössä sotaan, osa kansasta älähti, koska oikea sota sekoitettiin kaukalosotaan. Liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen Jyväskylän yliopistosta ei mainoksesta yllättynyt.
– Jääkiekko on Suomessa valtavan mittaluokan mediaspektaakkeli, joka syntyy urheilutuotteen, median ja sponsoreiden kolmiyhteydestä. Viihdespektaakkelissa pitää aina löytää jotain, mikä järisyttää ja kirvoittaa ihmismieliä.
– Lopulta kyse on vain jääkiekosta, jossa musta laatta pudotetaan ja pojat alkavat polvihousuissa ja hokkareissa hosua ja yrittävät saada laattaa toisen pömpeliin (maaliin). Mutta ei tällainen riitä tavalliselle kansalaiselle: se pitää kuorruttaa.
Professori Soile Veijola Lapin yliopistosta arvioi, että jääkiekon väkivaltainen tarina tarjoaa vahvoille kansallisille tunteille purkautumistien. Katsojat saavat kokemuksen, jossa ”me nujerramme” jotkut muut.
– Paitsi, että roimitaan itseä, jos hävitään. Rökäletappio ja murskavoitto ovat osa nujertamisen kulttuuria.
Helppoa ei ole kansakunnan itsetuntoa kannattelevalla pelaajallakaan. Jos hän häviää ”kaksintaistelut”, ei pääse ”sota-alueelle”, ei ”uhraudu” joukkueensa puolesta, pidä ”rivejä” kasassa tai ”tapa” peliä oikealla hetkellä, vastustaja ”murtaa” puolustuksen ja ”vyöryy” voittoon Suomesta ja suomalaisuudesta.
Soile Veijola tarjoaa väkivaltaiselle tarinankertomismallille kolme vaihtoehtoa. Naisten jääkiekon ja sekapelin lisäksi valittavana voisi olla kokonaan erilainen suhtautuminen. Esimerkiksi Mikael Granlund on kaiken hypetyksen keskellä yrittänyt muistuttaa, että kyse on vain jääkiekosta.
– Tällaisessa asenteessa voisi olla mahdollisuus. Sitouduttaisiin jaettuun peli-iloon, ei kansalliseen kunniaan, jonka eteen on uhrattava kaikkensa. Nuoret pelaajat voivat muuttaa totuttua kertomusta jääkiekosta, Veijola arvioi.
Timo Airaksisen mielestä kansakunnan heikon itsetunnon pönkittäminen jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
– Se on suomalaisten kohtalo, ei me siitä parannuta. Me ollaan syrjäinen, kaunainen kansakunta, yksinäisellä kivellä kaukana muista.
