Mainos

Juhamatti Aaltonen Röglen kapteeniksi? - "Olisi suuri kunnia"

Jääkiekkoilija Juhamatti Aaltonen sanoo olevansa erittäin tyytyväinen paluustaan ruotsalaisseura Rögleen. Arkistokuva vuodelta 2015. KUVA: Jussi Nukari
Jääkiekko 1.8.2017 9:54
STT

Jääkiekkoilija Juhamatti Aaltonen sanoo olevansa erittäin tyytyväinen paluustaan ruotsalaisseura Rögleen. Hän kuvailee Helsingborgs Dagbladin haastattelussa olevansa kypsempi pelaaja kuin edellisellä kerrallaan Röglessä kaudella 2012-2013.

- Tiedän, koska riskejä voi ottaa ja koska ei, Aaltonen sanoo.

Aaltonen kertoo tietävänsä, että odotukset häntä kohtaan ovat korkealla.

- Niin se on aina ollut. En lue lehtiä tai nettikeskusteluja, joten en tiedä mitä minusta kirjoitellaan. Mutta olen kuullut, että suhtautuminen on positiivista ja olen iloinen siitä.

Esille on noussut myös Aaltosen mahdollinen pesti joukkueensa kapteenina.

- Olisi suuri kunnia saada olla kapteeni, mutta en mieti sellaista. Joka tapauksessa haluan olla sellainen jätkä, jolle muut voivat jutella raskaina aikoina.

Linkki juttuun

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Miten tälle rusettiluistelijalle ylipäänsä löytyi enää joukkue?
Aikansa kutakin ja Juhis tietää se, mutta kun lopettaminen on vaikeaa, niin kehäraakkina jatkaa, jos vain joku erehtyy sopimuksen tekemään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juhis on erilainen, oman tiensä kulkija - tärkeitä maaleja tilillään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viimevuosien ailahtavaisella pelimotivaatiolla en suosisi Aaltoselle kapteeninviittaa. Mikäli Juhis painaisi kaikki pelit ja treenit täysillä olisi kapteenin paikka selvä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Holmström sen sanoi: eläkkeitä on leikattava

Juuri näin. Suuret ikäluokat maksoi keskimäärin 5% eläkemaksua ja saivat sillä 60% eläkkeen suhteessa palkkaansa. Nykyää... Lue lisää...
isoarska

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.8.

Naapurit

19.8.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image