Puolustaja Ari Vallin palaa jääkiekon SM-liigaseura Kärppien riveihin. STT:n tietojen mukaan Vallin, 35, kiekkoilee ensi kaudella Kärppien paidassa.
Vallin on aiemmin edustanut Kärppiä vuosina 2003-2006. Hänet muistetaan Oulussa etenkin jatkoaikamaalista, joka toi Kärpille mestaruuden keväällä 2004.
Kärppien nykyinen päävalmentaja Lauri Marjamäki valmensi Vallinia Bluesissa kaudella 2011-12.
Tällä kaudella Vallin kiekkoili Tshekissä Sparta Prahassa sekä ruotsalaisessa Färjestadissa.
Vallin on nelinkertainen SM-kultamitalisti. Hän on juhlinut mestaruutta Jokereissa 2002, Kärpissä 2004 ja 2005 sekä HIFK:ssa 2011. Ruotsin mestaruuden hän voitti Färjestadissa keväällä 2009.
Tapparan kasvatti Vallin on nuorten maailmanmestari vuodelta 1998.