Helsinki Siinä hän taas on. Kaiken keskipisteenä. Median ruokana.
Nauhurit pyörivät, kynät sauhuavat, ja lehtiöistä kääntyvät sivut.
Mikael Granlund on vasta 20-vuotias nuorukainen, mutta joutunut antamaan enemmän haastatteluja kuin joku 35-vuotias liigajyrä.
Mutta Oulunsalon pikkujättiläinen kestää paineen. Hän on henkisesti kova. Mediahulabaloo osaltaan valmistaa Granlundia sinne, minne hän on menossa. Maailman kovimpaan kiekkoliigaan NHL:ään, missä kaikki on vieläkin suurempaa, hektisempää ja kuluttavampaa.
Mutta ennen sitä edessä on haaste, joka jättää jälkipolville oman merkkinsä. Suomella on jäljellä vielä 1–3 ottelua, mitkä määrittelevät Leijonien kisailmeen MM-kisoissa.
”Kyllä tässä on pientä ekstrainnostuneisuutta”, Granlund pukee tunnetilansa sanoiksi.
Nuorukaisen hymy levenee.
”Meillä on huikea paikka päästä pelaamaan isompiin peleihin”, Granlund innostuu.
Kysymys on siis ottelusta USA–Suomi, joka pelataan torstai-iltana Areenalla. Panoksena ei ole yhtään enempää tai vähempää kuin se, että voittaja jatkaa lauantaina välieriin, kun taas häviäjän MM-turnaus katkeaa kuin veitsellä leikaten.
Leijonien kakkosketju Granlund – Jarkko Immonen – Janne Pesonen on viime päivinä saanut osakseen rajuakin kritiikkiä, kun verkko ei ole heilunut. Sitä vastoin on heilunut vilttikomennus, kun Granlund istui Kazakstan-ottelussa parikymmentä minuuttia viltissä.
”Jokainen haluaa pelata, mutta joskus olet ylimääräisenä ja silloin jotkut toiset pelaa – ei siinä sen ihmeellisempää ole”, Granlund kommentoi.
Kritiikki ei häntä heilauttele – ei suuntaan eikä toiseen.
”Ei minua kiinnosta, ovatko jutut positiivisia tai negatiivisia. Itselle riittää se, kun tiedän missä menen”, hän valottaa.
No, missä sinä menet?
”Tässä on mahdollisuus päästä isompiin peleihin.”
Suomi pelasi viidessä päivässä neljä ottelua. Oliko rasitus liian suuri?
”Kyllä se oli kaikille muillekin pelaajille iso rasitus”, Granlund muotoilee.
Suomi sai USA:lta 5–0 pataan ottelussa, joka toimii meikäläisittäin huonona ennusmerkkinä, mutta jääkiekkoilijan psyyke on rakennettu toisin. Hän ajattelee aina tulevaa, edessä siintävää uutta mahdollisuutta.
”Meidän pitää olla eri tavalla valmiita kuin edellisessä ottelussa. Pitää tiedostaa, minne olemme menossa, ja pelata vaistoilla”, Granlund visioi.
Vanhat peikot eivät enää kummittele.
”Jos täällä miettisi asioita pelon kautta, silloin ei kannattaisi olla täällä.”
Miten käsittelet kotikisojen tuomia paineita?
”En minä mitään paineita ajattele. Miksi pitäisi puristaa mailaa? Tämähän on vain lätkää.”
Mikä on omituisin kysymys, joka sinulle on esitetty?
”Kaikki nämä kysymykset tuntuvat aika omituisilta... No ei vaitiskaan, media kuuluu tähän juttuun ja yritän vain vastata parhaani mukaan.”
Granlund osaa heittäytyä peliin ennennäkemättömällä intohimolla, vie sinne oman sydämensä ja koko sielunsa. Hänellä on halu pelata, pelata ja pelata.
Mitenkään vertailematta kenenkään toiseen superlahjakkuuteen, hänen innostuneisuutensa lajiin on aivan omaa luokkaansa. Vaikka hän sanoo, että ”tämä on pelkkää lätkää”, hänen elämässään ei ole muuta kuin lätkää.
Nuorukainen on aina joutunut – tai saanut – pelata itseään vanhempien joukossa erittäin haastavassa ympäristössä. Esimerkiksi hän pääsi F-juniorina Laser HT:n D-juniorijoukkueeseen, eikä ollut vain mukana – vaan dominoi otteluita.
Siviilissä Granlund on nöyrä, kohtelias ja jalat maassa, mutta kun hän hyppää kaukaloon, hän uppoutuu harjoitteluun tai pelaamiseen, ja hänen energiansa tarttuu myös muihin pelaajiin.
Granlundin käsialaa on kuuluisa ja unohtumaton ilmaveivi, jolla hän hurmosi koko kiekkoilevan maailman viime kevään MM-kisojen välieräottelussa Venäjää vastaan. Ihmetemppu, joka sai vuorokauden aikana yhteisöpalvelu Facebookissa yli 150 000 fania ja josta tehtiin myöhemmin postimerkki.
Granlund itse haluaisi jo unohtaa vanhojen muistelun.
”En minä mene tekemään kaukaloon temppuja. Minä menen tekemään maaleja.”
Sellainen hän on – ihmepoika Oulunsalosta.
