Oulu Huhumylly Kärppien liigajoukkueen ympärillä pyörii aina kovilla kierroksilla. Urheilutoimenjohtaja Harri Aho sai tiistaina taas ampua alas yhden huhun, josta vastasi Veikkaaja-lehti uusimmassa numerossaan.
Lehden mukaan Kärpät on neuvotellut sopimuksesta konkarimaalivahti Vesa Toskalan kanssa.
"Emme ole olleet missään yhteydessä Toskalaan tai tämän taustajoukkoihin", Aho korostaa.
Kun Aho kuuli tiistaina Toskala-huhusta, hän kaivoi matkapuhelimensa esiin ja soitti agentti Jarmo Korkille, jonka luuli edustavan Toskalaa.
"Soitin hänelle, koska halusin selvittää, mistä väärä huhu on lähtenyt liikkeelle. Tämä agentti kertoi, ettei hän edusta enää Toskalaa", Aho mainitsee.
Vielä elokuussa Kork jakoi Toskalan agenttina kommentteja ruotsalaiselle Aftonbladet-lehdelle, joka spekuloi maalivahdin mahdollisella siirrolla Färjestadiin. Ahon Korkilta saamien tietojen mukaan Toskalan asioita hoitaa nykyisin Ilkka Larva.
Larva tunnetaan Suomessa parhaiten Mikael Granlundin agenttina. Kärppien ja Larvan välit tulehtuivat maaliskuussa 2009 Granlundin sopimukseen liittyneen kiistan melskeissä.
Kalevan tietojen mukaan Kärpissä on tehty periaatepäätös, jonka mukaan seura ei hanki Larvan tallin pelaajia.
Mutta onko Kärpät ylipäätään hankkimassa maalivahtia?
"Petri Koivisto ja Tomi Karhunen ovat onnistuneet. Ajatus on, että menemme eteenpäin tällä kaksikolla", Aho pohjustaa.

Kommentit