Nuorten SM-liiga
Pori Turkulaisten maalilla 36 torjuntaan venynyt Ville Runola piinasi eilen A-Kärppiä. Kaksi erää TPS:n niskan päällä hääränneet oululaiset tarvitsivat runsaat 53 minuuttia kuparisensa rikkomiseen. Sakari Mannisen 1-5-kavennus syntyi lopulta liian myöhään.
"Meillä oli etenkin avauserässä hyviä paikkoja, joista olisi pitänyt pystyä viimeistelemään. Toisessa erässä hyökkäyspelimme meni vähän puskemiseksi, mutta pystyimme siinäkin erässä vielä luomaan tilanteita", A-Kärppien kakkosvalmentaja Aki Näykki kertasi.
TPS oli maalipaikoissaan oululaisia huomattavasti tehokkaampi. Turkulaiset löivät päätöserän alussa voitolleen lopullisen sinetin iskemällä parin minuutin sisään 3-0- ja 4-0-osumat. Siitä sillasta Kärpät ei enää noussut.
"TPS ei pystynyt luomaan juurikaan tilanteita, mutta he puolustivat todella fiksusti. Lisäksi heidän maalivahtinsa pelasi loisto-ottelun", Näykki totesi.
Pudotuspeliviivan päällä istuva TPS nykäisi kymmenentenä majailevaan Kärppiin neljän pisteen kaulan, mutta oululaiset ovat pelanneet yhden ottelun turkulaisia vähemmän. Kärpät kohtaa tänään Porin turnauksen päätösottelussaan K-Vantaan.

Kommentoi