Mainos

Jääkiekon MM-kisat

Suomi & Ruotsi 4.-20.5.2012

Sportin vire liikaa A-Kärpille

Kovaan vireeseen äitynyt Vaasan Sport otti A-Kärppien kustannuksella jo neljännen peräkkäisen voittonsa.

A-juniorit  26.10.2011 | Päivitetty 26.10.2011 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Jääkiekko

Vaasa Kovaan vireeseen äitynyt Vaasan Sport otti A-Kärppien kustannuksella jo neljännen peräkkäisen voittonsa. Tappion myötä pudotuspeliviiva karkasi oululaisilta kahdeksan pisteen päähän.

Kärppien viimeistelyssä oli keskiviikkona toivomisen varaa. Ilman alkukauden tehomiehiään Markus Korkiakoskea ja Sakari Mannista pelanneet oululaiset hukkasivat etenkin avauserässä maukkaita maalipaikkoja. Joona Vares laukoi vieraille ennen erän loppua 1-0-osuman.

"Tämä oli aika tyypillinen niin sanottu yhden maalin ottelu, jossa me emme tehneet paikoistamme maaleja, mutta vastustaja teki. Meidän olisi pitänyt olla avauserän tilanteissamme paremmin hereillä ja vähän nälkäisempiä", kärppäluotsi Lauri Mikkola linjasi.

Viime aikoina tiiviisti puolustaneille oululaisille sattui eilen pari kömmähdystä, joiden seurauksena Sport siirtyi 2-1-johtoon. Janne Kivilahti (1+1) toi vieraat ajassa 54.24 tasoihin, mutta Markus Nässlinin voittomaali syntyi vain runsas minuutti tasoituksesta. Christoffer Seppelin sinetöi loppulukemat tyhjään maaliin.

"Virheitä lukuun ottamatta puolustimme kurinalaisesti ja tiiviisti", Mikkola totesi.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | A-juniorit Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös