Pik­ku­lei­jo­nien kärp­pä­ket­ju te­hok­kaa­na

Suomi selvitti alun sekasortonsa ja nappasi 5-1-rutiinivoiton Saksasta jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Buffalossa.

Buffalo Suomi selvitti alun sekasortonsa ja nappasi 5-1-rutiinivoiton Saksasta jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Buffalossa. Voiton ansiosta Suomi on hyvissä asemissa varmistaakseen A-lohkon kakkossijan, jolla se todennäköisesti välttäisi Ruotsin tai Kanadan kohtaamisen puolivälieräottelussa.

Lohkon heikoimmaksi joukkueeksi arvioitu Saksa hallitsi avauserää Suomen keskittymisen ollessa hakoteillä. Pelitilanteiden vastaisesti Suomi onnistui kuitenkin tekemään ottelun avausmaalin, kun Joonas Nättinen ohjasi Tommi Kivistön laukauksen maaliin.

Nättinen on tehnyt MM-kisoissa kolme maalia, ja niistä jokainen on ollut Suomen avausmaali. Kolmansia nuorten MM-kisojaan pelaava Espoon Bluesin hyökkääjä on siis ollut arvokas apu Pikkuleijonille.

Toisessa erässä Suomi karkasi Oulun Kärppien hyökkääjien avulla. Ensin vähälle peliajalle turnauksessa jäänyt Miikka Salomäki ampui jäitä pitkin tilanteeksi 2-0 ja pelin puolenvälin jälkeen Joonas Donskoi suti läheltä 3-0:aan.

Kun saksalaispuolustaja ohjasi vielä Lukon Jesse Virtasen syötön omaan maaliin, alkoi peli olla selvä ennen päätöserää. Heti kolmannen erän alkuun Saksan Tobias Rieder onnistui pilaamaan läpiajosta Joni Ortion toisen peräkkäisen nollapelin. Loppulukemat 5-1:een lämäsi Erik Haula Teemu Pulkkisen syötöstä.

Kaksi ottelua kolmesta voittanut Suomi kohtaa alkulohkon päätösottelussaan perjantaina Slovakian.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä