JYP rie­pot­te­li A-Kärp­piä

Vierasjoukkueen kaksi maalia tuottanut salama-alku kuihtui vaimeaksi ukkosjylinäksi jo ennen ensimmäistä erätaukoa.

Jääkiekko

Jyväskylä Vierasjoukkueen kaksi maalia tuottanut salama-alku kuihtui vaimeaksi ukkosjylinäksi jo ennen ensimmäistä erätaukoa. Poutasää koitti A-Kärpille viimeistään toisen erän alussa, kun JYP pohjusteli murskavoittoaan siirtymällä hetkessä 5-2-johtoasemaan.

Pudotus viiden ottelun mittaisen voittoputken luomista pilvilinnoista takaisin todellisuuteen oli oululaisittain poikkeuksellisen karu. Ennen eilistä Kärpille oli tehty yhdessä ottelussa enimmillään seitsemän osumaa, mutta tehokkaasti viimeistellyt JYP laittoi vieläkin paremmaksi.

Jo 25 pelisekunnin jälkeen verkkoa heilauttanut Sakari Manninen (2+0) ja 2-0-maalin ajassa 8.05 iskenyt Harri Pälve (1+1) huipensivat vieraiden pirteän alun. Janne Kivilahti kaunisteli 4-7-kavennuksellaan tappionumeroita.

Pistepörssin kakkosena tehoin 22+37 paistatteleva Manninen on yksitoista tehopistettä tilaston piikkipaikkaa hallinnoivaa KalPa:n Toni Kallelaa jäljessä.

Tappio ei pudottanut Kärppiä pudotuspeliviivan väärälle puolelle. Eilen huilannut TPS on oululaisia kolme pistettä jäljessä, kun molemmilla joukkueilla on runkosarjasta vielä kaksi ottelua jäljellä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen