Jääkiekko
Oulu Yksi piste ja kahdella osumalla kaunistunut ylivoimapelitilasto jäivät lauantaina A-Kärppien saaliiksi. Ailahtelevaisesti esiintynyt kotijoukkue oli hyvän alun jälkeen vähällä pudota vieraiden kelkasta toisessa erässä, mutta onnistui lopussa palaamaan omalle tasolleen.
"Sössimme itse tämän pelin. Lopetimme pelaamisen toisessa erässä, joka oli melkoista selviytymistaistelua. Kokosimme rivit hyvin päätöserään ja teimme tästä vielä pelin", kärppäluotsi Lauri Mikkola kertasi.
Isäntien valopilkkuna loisti B-junioreista nostettu Ville Leskinen, joka muodosti vaarallisen hyökkäysketjun Sakari Mannisen ja Mika Koiviston (2+1) kanssa. Leskinen iski debyytissään 2-0-ylivoimamaalin ja tarjoili syötön Koiviston tekemään 3-3-tasoitukseen.
"Leskinen oli mies paikallaan, enempää ei B-juniori-ikäiseltä ensikertalaiselta voi odottaa. Hän on mukanamme myös sunnuntain Blues-ottelussa Espoossa", Mikkola kehui.

Kommentoi