Kalle Palanderin nimeä ei löydy keskiviikkona julkaistulta alppihiihdon A-maajoukkueurheilijoiden listalta, kertoo Iltalehti. Nimen puuttuminen Ski Sports Finlandin listalta tarkoittaa lehden mukaan sitä, että Palanderin ura on ohi.
Ski Sport Finlandin (SSF) toimitusjohtaja Janne Leskinen kertoi, että Palander aikoo kertoa tilanteestaan tarkemmin lähiaikoina.
Leskinen kuuluu esittelijänä SSF:n valmennustoimikuntaan, joka tekee maajoukkueurheilijoista esityksen hallitukselle. Leskinen vahvisti STT:lle, ettei Palanderia esitetty maajoukkueeseen.
– Meillä oli sellainen tieto, että (Palanderia) ei tarvitse ottaa huomioon maajoukkuevalinnoissa. Kalle itse kertoo lisää, Leskinen sanoi.
Palanderille polven eturistiside leikattiin viime lokakuussa, kun se katkesi maailmancupin avauskisassa Söldenissä.
Edessä oli leikkaus ja pitkä kuntoutuminen, jollaisesta 35-vuotiaalla Palanderilla on kokemusta liiankin kanssa.