Ilonen jumbo Se­vil­las­sa, myös Wikst­rö­min kisa päättyi

Golfari Mikko Ilosen pelit Espanjan avoimissa Sevillassa jäivät kahteen päivään.

Golfari Mikko Ilosen pelit Espanjan avoimissa Sevillassa jäivät kahteen päivään. Avauskierroksella 83 lyöntiä (11 yli parin) käyttänyt Ilonen ei toisena päivänään juuri parantanut, ja yhteistulos 164 (+20) jätti miehen kisan viimeiseksi.

Ilosen päivän ensimmäisellä yhdeksiköllä tulos oli vielä tuulisiin olosuhteisiin nähden kohtuullinen (+1), mutta sisääntulossa lyöntejä kertyi kahdeksan yli parin. Viimeisellä reiällään hän teki tuloksen kahdeksan eli tuplaparin.

–  Raskasta oli, kuten torstaina. Keskittyminen ei onnistunut hyvästä yrityksestä huolimatta. Tuuli vaikeutti peliä, viheriöt olivat luvalla sanoen vaatimattomia, Ilonen kertaili.

Ursula Wikström karsiutui Skotlannissa pelattavan golfin naisten Euroopan-kiertueen osakilpailun päätöskierrokselta. Kilpailun ainoa suomalaispelaaja kiersi kentän kahdesti 77 lyönnillä ja jäi yhteistuloksellaan 154 (+10) karsintarajasta neljän lyönnin päähän.

–  Välillä pallo liikkui raffissa lyönnin aikana rangaistuslyönnin arvoisesti ja välillä jouduin "kaivelemaan" sitä bunkkerin lipan alta varsin huonolla menestyksellä, Wikström kertasi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä