He­vo­sur­hei­lu: Yli 1400 jäl­ke­läis­tä jät­tä­nyt Viesker jää eläk­keel­le sii­tos­käy­tös­tä

Viisi ravikuninkuutta voittanut suomenhevosori Viester jää eläkkeelle myös siitosoriin tehtävästä, kertoo Hevosurheilu.

Viesker ja Kaarlo Ahokas kuninkuusraveissa Porissa vuonna 1999.
Viesker ja Kaarlo Ahokas kuninkuusraveissa Porissa vuonna 1999.
Kuva: Heikki Westergård

Viisi ravikuninkuutta voittanut suomenhevosori Viester jää eläkkeelle myös siitosoriin tehtävästä, kertoo Hevosurheilu.

Vuonna 1989 syntynyt Viesker oli vielä viime kesänä eniten siitoksessa käytetty suomenhevosori. Hippoksen tilastojen mukaan Viesker on jättänyt tähän mennessä yli 1400 jälkeläistä. Suurin osa viime kesänä siemennetyistä varsoista on vielä syntymättä.

Vieskerin tilillään on kaikkiaan viisi ravikuninkuutta vuosilta 1996–2000. Palkintorahoja ori keräsi raviurallaan yli 1,1 miljoonaa euroa. Valtaosan Vieskerin starteista ajoi Kaarlo Ahokas.

Viesker on periyttänyt hyvin nopeutta myös jälkeläisilleen. Esimerkiksi viime vuoden ravinkuningas Vitter sekä takavuosien kaksinkertainen ravikuningatar B. Helmiina ovat Vieskerin jälkeläisiä.

Hevosurheilun mukaan astuvien suomenhevosoriiden kärki muuttuu tänä vuonna muutenkin melkoisesti. Esimerkiksi viime vuonna paljon siitoksessa käytetyt Liising, Tuisku-Topi ja Saran Salama ovat kuolleet viime kesän jälkeen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä