Mainos

Henri Puputille juhlapallo talteen

Urheilu 19.5.2017 21:51 | Päivitetty 19.5.2017 22:24
STT

Kankaanpään Maila oli aseeton miesten Superpesiksen ainoan täyden pistetilin joukkueen vieraillessa Satakunnassa. KaMa hävisi Vimpelin Vedolle kiistattomin lukemin 0-2 (0-6, 2-11).

- Alkuhan oli meiltä sisäpelissä uninen, mutta ulkopelimme piti siinäkin vaiheessa hyvin, kuvaili Vedon viuhkamies Sami-Petteri Kivimäki.

Ilta oli Vedon Henri Puputin, joka sai neljäntenä pääsarjapelaajana täyteen 600 tuotua juoksua. Juhlajuoksun pallo lähti sankarin matkaan. Janne Mäkelä iski avausjakson juoksuista puolet ja Puputti toi kaksi.

KaMasta tyytyväisimpiä iltaansa saivat olla palkitut, koppari Topias Lilja (4 kärkilyöntiä/6 yritystä) ja kolmosvahti Joni Rytkönen (2/3).

Vedon tilastohirmut olivat 1+7 juoksua jokerina paukuttanut Mäkelä (8/11) ja kaksi juoksua lyönyt sekä neljä tuonut Puputti (4/6).

Jymy vireessä AA:n vieraana

Alajärven Ankkurit antautui Kitrollaan Sotkamon Jymylle numeroin 0-2 (0-4, 4-9), joten myös kainuulaiset jatkavat tappiottomalla tiellä.

Avausjakson tähti oli Jymyn Niilo Piiponniemi lyötyään yhden ja tuotuaan kaksi juoksua.

AA johti toista jaksoa sen puolivälissä Sasu Iivarisen kunnarin (1+1) myötä, mutta viimeistään Jere Vikströmin 1+1 lyötyä ja päälle tuotu tuplajuoksu sinetöivät bonuspisteenkin kainuulaisille.

Ankkureista erottuivat polttaja Iivarinen (7/10) ja ykköskärki Viljo Sillanpää (6/8).

Jymyn tehomiehet olivat kahdesti kotiuttanut lukkari Toni Kohonen (8/8) ja neljä juoksua jokerina lyönyt Roope Korhonen (9/14).

JoMa kompastui harhaheittoihin

Seinäjoen Jymy-Jussit jätti nollakerhon ja jumbopaikan, kun sarjan kärkipäähän povattu Joensuun Maila joutui antautumaan pohjalaisvierailleen 0-2 (2-3, 4-5).

JoMa lipsautteli täydet pisteet vierailleen. Avausjakson voittojuoksun toi harhaheitolla Atte Kontio. Toiselta jaksolta täydet kolme pistettä vieraille viimeisen vuoroparin tasoittavalla varmistaneen juoksun kipitti harhaheitolla ykköspesältä asti Tuomas Raunio.

Kolmostilanteetkin (15-18) hävinneen JoMan onnistujia olivat vertymistä neljällä kotiutuksellaan osoittanut jokeri Juha Niemi (5/7) ja yleisjokeri Lauri Kivinen (6/7).

Jussien sankareiksi kohosivat myös jokerina neljä juoksua takonut Jukka-Pekka Vainionpää (5/12) ja kaksi juoksua tuonut kärkietenijä Raunio (8/11).

Tuomas Tuohisaari juoksi Kirin nurin

Koskenkorvan Urheilijat kuritti avauspelinsä Imatralla voittanutta Kempeleen Kiriä voittolukemin 2-0 (6-2, 8-2).

KoU ei jäänyt avausjaksolla yhdessäkään sisävuorossaan juoksutta. Toisella jaksolla kaasu väännettiin täysille heti, kun kaksi juoksua lyönyt jokeri Jere Dahlström ja tyhjän kentän kunnarin kiskaissut Tuomas Tuohisaari vauhdittivat isännät ensimmäisessä vuoroparissa kuuden juoksun näytökseen.

Ilmajokisista vahvimmin esiintyivät kolmea juoksua etenijänä tuulettanut Tuohisaari (9/9) ja viisi juoksua kuudesta kotiutuspaikastaan iskenyt Dahlström (6/7).

Kirin virkeimmät olivat kakkoskärjen vaihtaja Juhani Ojala (4/6) ja lukkari Jani Lassila (3/6).

Rönkkö iski Lipon nurin

Oulun Lippo juuttui yhteen pisteeseen, kun nousijajoukkue Imatran Pallo-Veikot haki kauden ensimmäisen voittonsa neljännestä ottelustaan. Raksilan isännilta lähti itärajan pintaan kaksi pistettä tappionumeroilla 0-1 (1-3, 6-6).

Avausjakson voiton vieraille takasivat kahdesti parina juoksun urakoineet kotiuttaja Lauri Rönkkö ja etenijä Juuso Lattu.

Rönkkö latasi toisella jaksolla neljä kotiutusta lisää, mutta IPV menetti kahdesti kolmen juoksun johtoaseman. Vieraita jäi harmittamaan vain viimeinen vuoropari, jonka tasoittavalla joukkue ei saanut aikaan enää kolmostilannetta täyttä pistepottia metsästäessään.

Lipon onnistujat olivat lukkarin roolin ottanut Matti Korhonen (3/3) ja kolme juoksua paukuttanut Marko Pelkonen (6/9).

IPV:n isäntinä häärivät vain yhden kotiutuspaikan hukannut Rönkkö (10/11) ja kolmea juoksua tuulettanut kärkietenijä Lauri Kaartokallio (6/8).

Tahko jämähti nollakerhoon

Pattijoen Urheilijat jätti Hyvinkään Tahkon viimeiseksi nollakerholaiseksi kotivoitollaan 2-0 (6-5, 3-2).

PattUn voittamalla avausjaksolla isännistä vain kahdesti kotiuttanut Eino Järvelä löi enemmän kuin yhden juoksun.

Toisella jaksolla raahelaiset venyivät täyteen kolmen pisteen pottiin, kun Jari Törmänen kotiutti Topi Kososen viimeisen vuoroparin tasoittavalla kahden palon tilanteessa.

PattUn palkitut olivat yhden juoksun lyönyt ja kolme tuonut lukkari Kosonen (6/6) ja kolme juoksua sivaltanut jokeri Järvelä (4/10).

Tahkon sisäpeliteho oli vaihtolyönneissään täydellisesti onnistuneen lukkari Juha Puhtimäen (7/8) ja jokerina neljästi kotiuttaneen Ville Keron varassa (7/10).

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Saako työpaikalta lähteä kun työt tehty?

72 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suomen etu olisi Natoon liittyminen

Nato-jäsenyyden vastustajat väittävät usein, että jäsenyys pakottaisi Suomen nostamaan puolustusbudjettiaan. Tämä väite ... Lue lisää...
Iso Myy

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.9.

Naapurit

23.9.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image