Mainos

Hännisen kauden avausosuma toi HIFK:lle pisteen

Urheilu 19.5.2017 21:02 | Päivitetty 19.5.2017 21:05
STT

HIFK ja IFK Mariehamn päätyivät vauhdikkaassa miesten jalkapalloliigan ottelussa 1-1-tasapeliin. Vieraat iskivät koulumaalityyppisen avausmaalin, ja HIFK:n Matias Hännisen kauden ensimmäinen osuma puolestaan toi helsinkiläisisännille pisteen.

- Tasainen ottelu, hallinta vaihteli. Mielestäni me olimme hieman lähempänä voittoa, maarianhaminalaisten päävalmentaja Peter Lundberg kiteytti.

Mittelön alussa tahtipuikkoa heilutti HIFK. Vieraiden maalivahti Andreas Vaikla venyi kuitenkin varmasti torjuntoihin, ja 16. peliminuutilla isäntien puolustus torkkui ratkaisevasti.

Robbin Sellin tarjoili poikittaissyötöllään maalin edustalle hiipineelle Aleksei Kangaskolkalle avopaikan, josta hyökkääjä tälläsi varmuudella jo liigakauden viidennen maalinsa.

Heti perään vieraille tarjoutui mahdollisuus johdon tuplaukseen, mutta Brian Spanin kuti osui tolppaan kaksi vastaan kaksi -hyökkäyksessä.

Puolen tunnin kohdalla isäntien Matias Hännisestä tuli joukkueensa neljäs tällä kaudella maalinteossa onnistunut pelaaja, kun hän nousi terävästi ja jatkoi Aleksi Ristolan oivasti tarjoaman pallon vastustamattomasti Vaiklan taakse.

- Hieman harmittaa, mutta olisimme voineet hävitäkin. Tomi Maanoja otti pari tosi vahvaa palloa kiinni, HIFK:n vastuuvalmentaja Antti Muurinen kehaisi torjujaansa.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakunnissa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa maan eteläosassa sekä Satakunnan ja Pirkanmaan maakunnissa. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi ja Pelkosenniemi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Älykkäät ovat usein ateisteja

251 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hallitus iski taas pientä eläkeläistä

Työeläke ei ole ilmaista leipää. Se on karttunut työtä tekemällä ja eläkemaksuja maksamalla. Lue lisää...
kyllä kehdataan

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image