1950-luvun hiihtokuningas Veikko Hakulinen menehtyi lauantain vastaisena yönä liikenneonnettomuudessa Valkeakoskella. Kuollessaan Hakulinen oli 78-vuotias. Hän oli syntynyt 4. tammikuuta 1925 Kurkijoella Laatokan Karjalassa. Ammatiltaan Hakulinen oli metsäteknikko.
Hiihtäjä on kuollut, mutta hänen mainetekonsa elävät.
Hakulinen hiihti pitkän uransa aikana 14 arvokisamitalia, joista legendaarisin on 50 kilometrin olympiavoitto vuoden 1952 Oslon kisoista. Nykyhiihtäjät sauvovat kuninkuusmatkan kaksi tuntia Hakulisen voittoaikaa nopeammin, mutta voittotulos 3.33.33 on yksi suomalaisen urheiluelämän merkkipaalu.
Oslon voittotulos elää omaa elämäänsä kaikissa mahdollisissa tietovisoissa. 1950-luvun suomalaiselle yhteiskunnalle Hakulisen voitto merkitsi paljon muutakin kuin vain mukavan pyöreää ja mieleen jäävää voittoaikaa: Se oli sodanjälkeisen Suomen ensimmäinen maastohiihdon arvokisavoitto.
Oslon kultahiihto oli osaltaan nostamassa sotakorvauksista selviytyneen kansakunnan itsetuntoa ja kansallistunnetta. Haku-Veikosta tuli kansallissankari.
Kansallissankariksi Hakulinen oli mies paikallaan. Hän oli luonteeltaan vaatimaton suomalainen puurtaja. Hän ei tehnyt itsestään latujen ulkopuolella suurta numeroa. Hän tunsi itsensä vaivautuneeksi omissa juhlissaan. Hakulinen on muistellut, että paluumatkalla voittoisalta Oslon kisareissulta hän harkitsi vakavasti hyppäävänsä junasta Toijalassa, ettei olisi joutunut kotiasemallaan Valkeakoskella juhlittavaksi.
Kolmoisvoiton
arkkitehti
Oslon kultahiihdolla Hakulinen näytti konkreettisesti, mitä on suomalainen sisu. Kisan aikana sää muuttui rajusti ja hiihtäjillä oli suksiensa kanssa suuria vaikeuksia. Hakulinenkin voiteli kisan kuluessa suksensa kahdesti, molemmilla kerroilla yhtä huonolla menestyksellä. Mutta periksi mies ei antanut, hän kiskoi menemään hartiavoimin.
"Vaikka tiesin johtaneeni ylivoimaisesti, rupesin epäilemään, että onko tämä totta. Minäkö tässä olen kaiken keskipiste? Tietoisuus voitosta hiveli mieltäni, mutta jollakin tavalla myös säväytti. Huipulle pääsy huimaa ensikertalaista", Hakulinen kertoo elämänkertakirjassaan Veikko Hakulinen, Latujen valtias.
Oslon kisat 1952 olivat alkusoittoa tulevien vuosien latutaistoille. Hakulinen kiipesi kaksissa seuraavissakin olympiakisoissa voittajana ykköspallille. Vuoden 1956 Cortinan kisoissa hän voitti 30 kilometrin kultamitalin ja vuonna 1960 Squaw Valleyssä hän ratkaisin ankkuriosuudella viestivoiton Suomelle. Falunin MM-kisoissa 1954 Hakulinen voitti 15 kilometrin ja viestihiihdon mestaruuden. Vuoden 1958 Lahden MM-kisoissa kultaa tuli niin ikään 15 kilometriltä.
Falunin MM-kisojen 15 kilometrin kisalla on silläkin oma paikkansa suomalaisen hiihtourheilun historiassa. Hakulinen johdatti suomalaiset komeaan kolmoisvoittoon. Hopealle hiihti Arvo Viitanen ja pronssille August Kiuru. Nelosvoittokin oli tarjolla mutta se tuhraantui Tapio Mäkelän kaatumiseen loppulaskussa. Suomi oli lopullisesti palannut sotavuosien jälkeen maailman hiihdon eliittiin.
"Kai meille sattui hyvä päivä", Hakulinen kuvaili jälkeen päin vaatimattomaan tapaansa.
Ikuinen
urheilija
Veikko Hakulinen on yhä 14 olympia- ja MM-mitalillaan yksi maailman menestyneimmistä hiihtäjistä. Suomalaisista hiihtäjistä lähmimmäksi Haku-Veikon arvokisasaalista ovat päässeet 12 mitalin Mika Myllylä ja Eero Mäntyranta.
Hakulinen on valittu Suomen parhaaksi urheilijaksi neljä kertaa (1952, -53, -54 ja -60). Hän on saanut Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuren ansioristin, ja vuonna 2000 opetusministeriö myönsi Hakuliselle 100 000 markan arvoisen Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon.
Arvostettu ja palkittu hiihtäjä oli elämänsä loppuun saakka ennen muuta ikuinen urheilija. Hän hiihti, suunnisti ja lenkkeili - oli osa suomalaista luontoa.
"Tykkään liikkua enkä pelkästään katsoa tv:stä tai lukea lehdistä, kun muut liikkuvat. Se on nautinto edelleen", Hakulinen totesi Kalevan haastattelussa vuonna 1997.