Heinäpään hallissa AC Oulun pelaajat esittelivät itsensä junioreille ja näyttivät pallon kanssa muutamia temppuja. Topin ja muiden poikien kasvot loistivat ihastuksesta
"Onko tuo se mokke, joka on tullut tänne Brasiliasta asti. Lentääpä sillä pallo komeasti ja noin kauas, näitkö Santtu", Topi hämmästeli, kun
"Kuka se toinen brasilialainen pelaaja on? Entä se kanadalainen, missä se on. Tuo on ainakin Nurmela, sen minä tunnenkin jo, se on Suomesta."
Juniorit seurasivat silmät tarkkoina AC Oulun harjoituksia.
"Niillä on koko ajan kova vauhti päällä, mutta silti ne jaksavat hyvin. Kuka tuo yksi vihreäpaitainen on, joka huutaa isolla äänellä?"
Hetken päästä sekin selvisi. Se oli
Pehkonen kohtasi
parempansa
Tapahtumaan sisältyi myös juoksukilpailu, jossa Topi joukkuekavereidensa kanssa haastoi
"Olin kai kymmenes, mutta ei auta, siihen on nyt tyytyminen. Nämähän ovat melkoisen nopeanoloisia kavereita", AC Oulun kapteeni puhalsi tiukan kisan päätteeksi.
FC Yli-Utoksen puuhamies
"Innostus vain kasvoi, kun kerroin, että olin nähnyt Pehkosen Castrénin kentällä ja tiesin hänen olevan niin kova juoksemaan takaperin, ettei kukaan pojasta pärjää edes normaalijuoksulla."
FC Yli-Utos on nuori jalkapalloseura, jossa on kaikkiaan hieman yli 50 jäsentä. Seura ei kuulu Palloliittoon, ja toiminta on juniorijäsenille täysin ilmaista.
"Meille voitto ei
ole tärkeintä"
"Meillä on hyviä yhteistyökumppaneita, teemme talkoita, myymme vessapaperia ja järjestämme turnauksia. Näin rahoitamme toimintamme, johon kuuluvat mm. juniorien leiriviikonloppu, futsal-sarjan pyörittäminen ja muutamat nuorten jalkapalloturnaukset."
"Toimintaperiaatteisiimme kuuluu vahvasti sosiaalisuus; koskaan meille ei ole tärkeintä voitto vaan osallistuminen ja se, että saadaan hyvä peli", Kinnunen selvitti.
"Meillä on tällainen erittäinen aktiivinen kyläseura."
Aktiivisesti umpihankifutikseen osallistuva FC Yli-Utos järjestää elokuun alussa Utajärvellä Oulujoki-varressa mutafutiksen SM-turnauksen, jonne Kinnunen odottaa jopa 40 joukkuetta.
Tiistai-iltapäivän päätteeksi seurat allekirjoittivat keskinäisen sopimuksen, jolla FC Yli-Utos sitoutui toimimaan jalkapallossa jatkossakin rehdisti AC Oulun ja Malisen markkinoiman Sinisen ajatuskirjan mukaisesti.

Kommentoi
Niihä minä oon hyvä mut sää et
Liittykääpä samantien Palloliittoon ja hoitakaa myös vakuutukset ja lisenssit pelaajille kuntoon. Hyvää toimintaa!
Hyvä Topi!!