Kärppien ensi kauden joukkue on kasassa. Palapelin avainosa loksahti paikalleen viikonloppuna, kun seura ja viime kauden ykkösmaalivahti Johan Backlund pääsivät yhteisymmärrykseen jatkosopimuksen ehdoista. Sopimus on yksivuotinen.
Kaleva kertoi jo kesäkuussa, että Backlundilla on esisopimus Kärppien kanssa. Tiistaina 31 vuotta täyttävä ruotsalaisvahti tavoitteli ensisijaisesti NHL-pestiä, mutta yksikään seura ei tarjonnut yksisuuntaista sopimusta.
Backlund seurasi siirtomarkkinoilla erityisen tarkasti entisen työnantajansa Philadelphia Flyersin ratkaisuja. Kun Flyers solmi heinäkuun alussa jatkosopimuksen Michael Leightonin kanssa, Backlund ymmärsi, ettei Flyers laske mitään hänen varaansa.
“Muutamat ruotsalaisseurat olivat minusta kiinnostuneita, mutta Euroopassa Kärpät oli ykkösvaihtoehtoni. KHL:ää en miettinyt”, Backlund kertoi Kalevalle sunnuntaina.
Backlund siirtyi Kärppiin tammikuussa. Vielä tuolloin Backlund oli Kärpille pienimuotoinen riski, sillä ruotsalainen tuli Ouluun käytännössä ilman pelituntumaa. Takana oli vaativa kuntoutusjakso lonkkavamman jäljiltä.
Backlund otti nopeasti paikkansa Kärppien ykkösvahtina ja torjui koko kevään luotettavasti – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Pelicans-puolivälieräsarjan kuudennessa ottelussa selustaan livahti kaksi helppoa maalia.
Backlund tyytyväinen viime kauteen
“Kun miettii lähtökohtia, olen aika tyytyväinen kauteeni. Totta kai olisimme voineet mennä pidemmälle pudotuspeleissä. Parannettavaa jäi”, Backlund myönsi.
On varmaa, että Backlundia verrataan jatkuvasti ex-kärppä Tuomas Tarkkiin, joka palaa liigajäille JYP:n paidassa. Kumpikin voi kykyjensä puolesta nousta SM-liigan parhaaksi maalivahdiksi.
“Oma tilanteeni on hyvä. Olen harjoitellut sataprosenttisen terveenä koko kesän”, Backlund painotti.
Kärppien kakkosvahti on Tomi Karhunen, joka korvaa Slovan Bratislavaan siirtyneen Ville Hostikan.
Backlund liittyy Kärppien vahvuuteen 30. heinäkuuta, kun joukkue aloittaa yhteisharjoitukset.

Kommentit
Backlund on loistoveska!
Montako nollapeliä Pakkelunti pelasi viime keväänä. Sai paljon peliaikaa mutta ei muistu yhtään nollapeliä.
Voittopelit ovat kaikkein tärkeimmät, siinä hän oli ylivoimainen! Maalivahdit pelaavat nollapelejä kun pakkien kanssa yhteistyö toimii ja ennenkaikkea puolustus oltava huippuluokkaa. Nollapelit on merkki hyvästä joukkueesta ja puolustamisesta, ei huonossa joukkueessa huippumaalivahtikaan pelaa nollapelejä.
Ai niin nythäm´mää vasta hokasinki miksi Kärpät valitsi Pakkeluntin eikä Hostia. Pakkeluntillahan on se "NHL-status", silllä onhan hän pelannut jopa yhden ottelunkin Philadelphiassa "ylhäällä". Että oikein NHL-vahti...
Ei oo tästä Pakkeluntista voittavaksi vahdiksi. Juttu kertoo virheellisesti, että "pelasi koko kevään luotettavasti -yhtä ottelua lukuunottamatta". Pelasi se Pelikaani-sarjassakin huonosti aimminkin pelissä, jossa Hosti tuli maalille Pakkeluntin imuroitua itsensä vaihtoon. Hosti ei muuten päästänyt sitten siinä pelissä selkänsä taakse yhtään maalia. Mutta se on jostain syystä kivempaa maksaa hurrille kuin lappeenrantalaiselle, vaikka sanottavaa tasoeroa ei ole kummankaan hyväksi. Toivon, että Karhunen nousee ykköseksi ja Pakkelunti myydään loppukaudeksi vaikka Ilvekseen Tuskalan pariksi.
kuka siellä maalissa sitten heilui hostin tilalla kun sorsat teki viidennen maalin? johan kun vaihettiin 4-0 tilanteessa pois. toivon että sinä siirryt kannattamaan ilvestä sillä tuollaisia "faneja" ei yksikää seura halua
Pari kovaa pakkia tarttis Lehtonen on saikulla kuiteskin puoli kautta ja Mikkola hidastuu vielä lisää
Miksi ihmeessä Kärpät ei palkannut Tarkkia?? en voi ymmärtää.
Onneksi ei palkannut sitä lotusasennossa istuvaa imuria enää. Backlundissa on tyyliä.
Siksi, koska Backlundin kanssa oli esisopimus ja Tarkki ei ollut tulossa Ouluun. Johan on huippu maalivahti ja Tarkki oli ihan hyvä 2 kultamitalia ja Alatalon hopea! Johan on nopea maalivahti ja yksi herpaantuminenvain tuli, mutta nosti Kärpät voittavaksi joukkueeksi. Ihmettelen näitä Kärppävihaajien jatkuvaa loanheittoa Kärppä perhettä kohtaan, vaikka kirjoitukset on täyttä soopaa niin kyllä jonkinlainen totuus asioista pitäisi olla.
Tämä Backlund oli tosi floppi, eli suorastaan imuri viime kaudella.
Paljonkohan saa palkkaa ensi kaudesta? Taas näitä Ahon typeriä hankintoja.
Mikkola jatkaa ykköspakkina, vaikka vauhti ja peliäly ei riitä edes mestikseen,
puolustus heikoilla kantimilla...
Kärppien kautta aikain Paras maalivahti Niken jälkeen tähän mennessä! Nyt kun pääsee pelaamaan koko kauden terveenä ja ominaisuudet viime kaudellakin oli jo kansainvälistä huippua niin Karhusen kanssa yhdessä muodostaa liigan kovimman parin. Oululaisten heikko itsetunto ei kestä Ruotsalaista mokkea joka epäonnistui vain yhdessä pelissä kovan otteluruuhkan alla, mikä täysin mahdollista, kun puolustus oli loukkaantumisten takia risana.
Kärpät tarvitsisi Summasen tai Suikkasen valmentajaksi. Tai jonkin saman tyylisen persuksille potkijan. Materiaali on ollut Aran aikana kokoajan hyvä, mutta siitä ei ole saatu kaikkea irti.
Pakluntista tulee hyvä varamaalivahti Kärpille!
siihenkö meni mestaruus ei ole johanista mestarivahdiksi.
ratkaisupeleissä petti pahasti-parempiaki ois tarjolla
Pitäis Junnon tehdä jo kovasti taustatyötä,todennäköisesti alkavan nhl-lakon varalta,että ei ex-kärppä änäri pelaajat karkaa muualle vaan tulisivat lakon ajaksi Kärppiin!
HIENOA, Nyt kärpät saa jo isolla rahalla vietyä herkut isovelisarjasta.
Melkoinen floppihankinta :( Kärppien oma kasvatti Pekka Rinne, joka ei aikoinaan saanut Kärpissä tilaisuutta, olisi nykyisellään paljon varmempi vaihtoehto. Tai edes Nikke Bäckström takaisin, siinä oli hyvä ostomies!
Pekka Rinne oli liigan kovin kakkonen Niken ollessa ykkönen, ei sellaista tule liigaan koskaan. Pojat pelaa NHL:ssä ja kumpikin tienaa moninkertaisesti kaudessa yksin enemmän kuin liigan kallein koko joukkue. Missä on vähäinenkin suhteellisuudentaju, vai onko tämä sitä " huumoria??"!