Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) kommentoi Facebookissa jääkiekkoseura Jokerien oikeusministeriöltä saamaa paimenkirjettä.
- Oikeusministeriö on ampunut ilmantorjuntaohjuksella mäkäräistä. Minusta se jonkun (mahdollisesti Jokeri-kannattajan) spårapysäkkiin spreijaama teksti oli surkea ja vastenmielinen, siinä ei ollut pienintäkään nokkeluutta, mutta sen takia ei kannata kirjeitä lähetellä, Arhinmäki kirjoitti Facebookissa.
Nelosen Uutiset kertoi eilen, että Jokerien hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja Harry Harkimo oli saanut paimenkirjeen oikeusministeriöstä. Kirje liittyi Jokerien kannattajien väitettyyn huonoon käytökseen. Nelosen mukaan Jokerien fanien nettisivuilla on ollut ruotsin kielen vastainen kampanja. Nelonen kertoi myös, että Jokerien kaksikieliseksi tiedetystä paikallisvastustajasta HIFK:sta on levitetty solvaavia mainoksia.
Harkimo sanoi tänään Helsingin Sanomille, että seura ottaa kirjeen vakavasti, mutta ei näe perusteita sen lähettämiselle. Hänen mukaansa Jokerit on aina pitänyt esillä hyvää makua ja käytöstapoja kannattajiensa keskuudessa.

Kommentit
Joo, mutta niin kauan kun RKP on hallituksessa, niin ruotsin kielen asemasta puhuminenkin on hieman uskaliasta!?
Arhinmäki on aivan oikeassa. Ei tuo ollut sen luokan asia, että oikeusministeriön olisi pitänyt puuttua.
RKP:n politrukit ärähtäneet ja stubbilaiset kokkelipeesaajat säestäneet. Virallista hyödytöntä herrakansan kielen pakkosyöttöä ei saa kyseenalaistaa ikinä.
Korppu, jos löydät tästä jutusta puoluepolitiikkaa, niin ehkä kannattaa jättää kokonaan äänestämättä...
Tyypillistä vasemmistolaisuutta. Anarkian kannattajia kaikki tyynni. Kaikki luonnoton ja moraaliton on heille päin vastoin. Oikeista asioista ei saa puhua, ei varsinkaan oikeilla nimillä. Ja huumeet he haluavat laillistaa. Oikeasti, kuka hullu noita hörhöjä äänestää. No, hörhö ite.
hi hi hi hih... heh he he heh...hoh hohoho.. Kaikenlaisia mielipiteitä. Juuri tällaisten juttujen takia en ikinä voi äänestää kokomusta.