Alonso teki Bahrainissa "räikköset" ja kaasutti voittoon ensimmäisessä kisassaan Ferrarilla. -Ei ole parempaa tapaa aloittaa tallissa, Alonso sanoi.
Kaksoisvoiton Ferrarin punakoneelle takasi nopeasti vakavasta loukkaantumisestaan toipunut Felipe Massa. Kaksoisvoitto oli Ferrarille maukas viime kauden taaperruksen jälkeen. Alonso aloittikin välittömästi Ferrari-fanien kosiskelun. -Tämä on maailman paras talli. Omistan voiton italialaisille, mekaanikoillemme ja Ferrarin presidentille Luca di Montezemololle.
Räikkönen vei myös maailmanmestaruuden ensimmäisellä Ferrari-kaudellaan. Samaa temppua odotetaan nyt Alonsolta.
Bahrainin gp ratkesi espanjalaisen eduksi, kun paalupaikalta lähteneen Sebastian Vettelin Red Bull -ajokki menetti suorituskykyään moottorivian takia. Kolmannesta ruudusta matkaan lähtenyt Alonso oli ohittanut Massan kisan alussa ja pääsi 34 kierroksella kuittaamaan Vettelin tämän ongelmien takia.
Ennen kauden alkua Vettel oli nimennyt autonsa uhkeaksi Liziksi. Sunnuntaina Liz petti pahemman kerran, kun siihen tullut vika vei saksalaiselta lähes varmalta näyttäneen voiton. -Kisa oli kontrollissa ennen vikaa, päivitteli neljänneksi ajanut Vettel.
Kovalainen vaati jo lisää vauhtia
Sijan 15 ottanut Heikki Kovalainen saavutti minimitavoitteensa. Hän pääsi maaliin ja oli paras tulokastallien kuljettajista. Kovalaisen Lotus-tallitoveri Jarno Trulli hyytyi auton hydrauliikkaongelmien takia kisan viimeiseksi. Muiden tulokastallien ajokit hajosivat ennen ruutulipun heilahdusta. -Ihan tyytyväinen on oltava. Muuten meni hyvin, vaikka taktiikassa olikin toivomisen varaa. Olisi pitänyt tulla aikaisemmin varikolle hakemaan pehmeät pyörät alle, Kovalainen sanoi.
-Renkaanvaihdon päätti talli. Tarkoitus oli varmistaa, että super-pehmeät renkaat kestävät maaliin asti. Renkaanvaihdon viivästymisen takia hävisin sikana aikaa, kun piti niin monta kertaa päästellä nopeampia kuljettajia ohi.
Kovalainen hävisi kärjelle lopulta kaksi kierrosta. Normaalioloissa takkiin tuli reilut kolme sekuntia kierrosta kohti. -Isommalla bensamäärällä auto toimi paremmin kuin kevyellä lastilla. Renkaatkin toimivat hyvin. Nyt on vain tehtävä rajusti hommia, sillä erilaiset selitykset eivät enää päde. -Vauhtia on löydettävä lisää, Kovalainen vaati.
Lotus saanee autonsa varsinaisen kehitysversion radalle kauden viidennessä kilpailussa Espanjan gp:ssä huhtikuussa.
Rosberg löi Schumacherin
Mercedes-pilotti Nico Rosberg ajoi viidenneksi. Hän löi maineikkaan tallitoverinsa Michael Schumacherin, joka oli 6:s. -Viides sija on hyvä aloitus ja luotan siihen, että näistä lähtökohdista on hyvä kehittää autoa, Rosberg tuumi.
Schumacher sanoi viihtyneensä radalla, mutta piti paluukisaansa hieman tylsänä. -Ohittaminen on lähes mahdotonta, jos edellä ajava ei tee selkeää virhettä, Schumacher totesi BBC:n mukaan.
Puolustava maailmanmestari Jenson Button ajoi Bahrainissa seitsemänneksi. Hänen McLaren-tallitoverinsa Lewis Hamilton oli 3:s.

Kommentoi