Voi, tytöt, minkä teitte. Tyrkkäsitte nuoren pojan jyrkkään alamäkeen.
Se oli ihan tavallinen Kärppien B-juniorien harjoitusvuoro Linnanmaan jäähallissa kaksi vuotta sitten. Puolustaja Paavo Klintrupin suu loksahti auki samalla tavalla kuin muillakin pojilla.
"Olimme menossa jäälle, kun pukukoppiin tuli yhtäkkiä kaksi todella hyvännäköistä naista. Katsoimme, että ´hei, ei täällä yleensä tuollaisia näe´", Klintrup muistelee pilke silmissään.
Arvon naiset tarjosivat pelaajille energiajuomat ja kysyivät, ketä kiinnostaa lähteä alamäkiluistelun Oulun karsintaan mukaan.
"Panin heti nimen papereihin."
Nyt 19-vuotias Klinturp istuu oululaisessa kahvilassa, haukkaa palan valtavasta nisusta ja kertoo, miten Quebecin ja Lausannen kisoissa sujui. Nimi paperiin ja maailmalle kymmenien tuhansien katsojien eteen, vai mitä?
Klintrup voitti vuonna 2007 Oulun tasaisen maan karsinnan, sijoittui Helsingin valtakunnallisessa kisassa neljänneksi ja käy nyt maailmankiertueen tapahtumissa Suomen maajoukkueen väreissä.
Tämä kaikki siksi, että oululainen maajoukkueen kuopus paljastui rohkeaksi, taitavaksi ja nopeaksi alamäkiluistelijaksi. 2000-luvulla kehitetty alamäkiluistelu voidaan laskea extremelajien pariin ja kansalle se ainakin kelpaa.
Tammikuussa Quebecissa radan reunustalle kerääntyi noin 85 000 katsojaa, ja viime viikonloppuna Klintrupin ja kumppanien hurjapäisyyttä seurasi 40 000 sveitsiläistä.
"Olen miettinyt monesti, että en taitaisi muuten päästä tällaisia viikonloppureissuja tekemään", Klintrup myhäilee.
No, miten on: olisitko lähtenyt völjyyn, jos tyttöjen sijasta koppiin olisi astellut vaikka hieman vanhempia herrasmiehiä?
"Ehkä vaikutus ei olisi ollut ihan sama."
Samat lähtökohdat
Alamäkiluistelu tiivistettynä: kurveja, töyssyjä, hyppyreitä, esteitä, vauhtia, vaarallisia tilanteita ja kaatumisia. Yhdessä erässä voitosta kamppailee neljä luistelijaa.
"Mielestäni tämä on kuin skicrossia hokkarit jalassa. Toki lajissa on myös showpuolensa, kun laskut ovat näyttävän näköisiä ja tapahtumat valtavia", Klintrup pohtii.
Koska ratoja ei luonnosta löydy, niitä rakennetaan muutaman kaupungin keskustoihin vain kerran vuodessa. Ratojen pystyttäminen ja katujen sulkeminen ei ole ilmaista touhua.
Lajiharjoittelu on siis lähes mahdotonta. Klintrupin mielestä normaalit jääkiekkoharjoitukset ja esimerkiksi laskettelu palvelevat kilpailijaa parhaiten.
"Se juttu ja viehätys on juuri siinä, että lajia ei voi suoraan treenata. Lähtökohta on kaikille sama. Kilpailijoiden välinen henki on mahtava ja läppä lentää koko ajan. Ennen kilpailua toivotetaan onnea ja maalissa halataan", nuorukainen kuvailee.
Lajista puuhataan todella suurta ja mikäpä siinä: katsojat, sponsorit ja televisio ovat innoissaan. Urheilijat kuitenkin pelkäävät, että samalla lajista katoaa tuo alkuperäinen henki.
"Se on totta, että visiot ovat korkealla. Niin voi käydä, mutta en usko, että se tapahtuu vielä ihan lähitulevaisuudessa."
Vauhti veressä
Extremelaji on hurjapäiden hommaa. Parhaimmillaan vauhti nousee reippaaseen 50 kilometriin tunnissa.
Klintrup myöntää, että hänellä on vauhtia veressä.
"Jos kaatuu, niin kaatuu. En mieti lähtöportilla muuta kuin sitä, että menen täysillä alas. Ei siinä auta pelätä", myös uimahyppyjä harrastanut nuori mies laskee.
Oululainen aloitti tammikuussa varusmiespalveluksensa Kainuun Prikaatissa. Loma-anomukset kisamatkoja varten ovat toistaiseksi menneet läpi, vaikka alamäkiluistelu ei ole lajeista perinteisin tai tunnetuin.
"Kyllä sitä on joutunut lomia hakiessa hieman selventämään."
"Ja muut jätkät ovat vähän kuittailleet, kun laitan lomapukua päälle, särmään kaappini ja ilmoitan lähteväni luistelemaan", Klintrup nauraa.
Klinturpin mukaan kisamatkoista selviäisi ilman lompakkoa, kun sponsori hoitaa matkat ja majoitukset. Lausannen kisan pääpalkinto oli 6 000 dollaria.
Paljonko on varusmiehen päiväraha?
"Tässä vaiheessa neljä euroa ja 40 senttiä."
