Aku Partanen polkaisi valmentajan ennätyksen nimiinsä

Urheilu 13.6.2018 19:28 | Päivitetty 13.6.2018 19:41
STT

Aku Partanen palkitsi Espoon gp-kisoissa valmentajansa Valentin Konosen riistämällä tältä Suomen ennätyksen nimiinsä. Partanen lähti 5 000 metrin ratakävelyyn parantaakseen ennätystään 19.35, mutta kaksi kilometriä ennen maalia hän tajusi mahdollisuutensa SE-tulokseen.

- Sikäli voi sanoa, että tämä tuli yllätyksenä. Omaa ennätystä lähdin hakemaan, mutta kolmen kilometrin jälkeen kävely tuntui sujuvan niin helposti, että lopun kävelin SE tavoitteena, Partanen kertoi.

Partanen kiristi maaliin ajassa 18.43,17, jolla hän kohensi yli yhdeksän sekuntia Konosen 1995 kävelemää Suomen ennätystä 18.52,24.

Molempiin aikoihin voi suhtautua kunnioituksella, sillä Kononen saavutti samana vuonna maailmanmestaruuden Göteborgin kisoissa.

- Vallun tulos ei ollut mikään heikko ennätys, Partanen todisti.

Lisäpuhtia korkean paikan leiriltä

Partanen keskittyy Berliinin EM-kisoissa 50 kilometrin kävelyyn. Sunnuntaina hän kokeilee vauhtiaan Espoon SM-kävelyissä 30 kilometrin matkalla.

- Kun urheilija on kunnossa, kaikki matkat kulkevat. Siinä mielessä odotan hyvää aikaa myös 30 kilometriltä, etten erityisesti valmistautunut tähän kilpailuun, Partanen kertoi.

- Tämä oli hyvä virittävä harjoitus, joten sunnuntaina vireen pitäisi olla parempi.

Vauhti on löytynyt hyvistä, jatkuvasti onnistuneista harjoituksista.

- Harjoituskaudella huonotkin harjoitukset ovat olleet tosi varmoja. Harjoitusten perustaso on ollut hyvä koko ajan.

Berliinin EM-kisoissa mitali todennäköisesti edellyttäisi Partaselta ennätyksen 3.44.43 viilausta alle 3.44:n.

- Lähden juhannuksena Italiaan korkean paikan leirille. Työ jatkuu kuten tähän asti. Pitää edetä päivä päivältä ja tehdä kaikki asiat niin hyvin kuin osaa, Partanen kuvasti asennettaan kesän jatkoon.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

19
Nämä kuusi asiaa jokaisen kuuluisi tietää taksiuudistuksesta – "Asiakkaalta vaaditaan nyt erilaista vastuuta"
16
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
9
Pitkään eduskunnassa ollut Erkki Pulliainen pohtii yhä ydinvoimarakentamista ja kaivostoiminnan vaikutuksia luontoon
8
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
5
Turkin historiallisten vaalien äänistä laskettu yli puolet, Erdoğan näyttää onnistuvan nousemaan maan yksinvaltiaaksi
5
Turkin vaalilautakunta: Erdogan on voittanut presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella
3
Kotimaisista "b-luokan kaloista" halutaan kehittää Rovaniemellä jotain uutta – kuore sopii jopa suklaan raaka-aineeksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

196 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

Kyllä, juuri näin. Eli aloittaja on hyvä, ja miettii uudestaan ketkä täällä näitä taloustalkoita todella tekeekään. + pä... Lue lisää...
Taloudellisesti riip...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image