AC Oulu yksi Markus Heik­ki­sen vaih­to­eh­dois­ta

61 A-maaottelua pelanneen jalkapalloilija Markus Heikkisen sopimus itävaltalaisseura Rapid Wienin kanssa päättyy toukokuun 31. päivänä.

Jalkapalloilija Markus Heikkinen
Jalkapalloilija Markus Heikkinen

61 A-maaottelua pelanneen jalkapalloilija Markus Heikkisen sopimus itävaltalaisseura Rapid Wienin kanssa päättyy toukokuun 31. päivänä. Heikkisen tulevaisuus on auki.

”Olen odottavalla kannalla, millaisia tarjouksia tulee. Olen pelannut vuosikymmenen ulkomailla, ja ensisijaisesti haluan jatkaa vielä jossain Suomen rajojen ulkopuolella”, Heikkinen sanoo.

Oululaispelaaja kertoo, ettei hän ole saanut ulkomaisilta seuroilta vielä yhteydenottoja. Paluu Suomeen – jopa Ouluun – on mahdollinen.

Heikkinen myöntää, että hän on ollut yhteydessä Ykkösessä pelaavan AC Oulun urheilutoimenjohtajan Mika Nurmelan kanssa.

”Olemme soitelleet vain, missä mennään. Olemme käyneet keskusteluja, mutta mitään suuntaviivoja ei ole vedetty. En näe mahdottomana, että pelaisin syksyllä AC Oulussa, mutta yhtä lailla seurani voi olla muualla esimerkiksi kotimaisessa liigassa.”

Jos Heikkinen palaa Suomeen, on hän pelikelpoinen aikaisintaan 6. elokuuta. Hän on kesällä aloittamassa talonrakennusprojektia Oulun Knuutilankankaalle, joten perhe on tulevaisuudessa asettumassa kotiseudulleen.

Ilmoita asiavirheestä