AC Oulu kukisti Ykkösen nousijasuosikkeihin kuuluvan SJK:n. Raatin ottelu päättyi lukemiin 2-1.
Alemman keskikastin joukkueeksi rankattu oululaisryhmä näytti ensimmäisellä jaksolle SJK:lle, kuinka hyvin sen peli parhaimmillaan pyörii.
Dani Hatakka vei oululaiset johtoon 12. minuutilla ja Matias Ojala taisteli 2–0-osuman puolen tunnin pelin jälkeen. Kun vierailijoiden Matti Lähitie ajettiin hetken päästä ulos toisella keltaisella kortilla, piti homman olla selvää pässinlihaa.
Eipä ollut. SJK osoitti, ettei se turhaan ole yksi kärkiryhmistä. Gert Kams iski kavennuksen ennen puoliaikaa, kun AC Oulun maalivahti Tommi Lindholm sylki eteensä.
Toisella jaksolla AC Oulun miesylivoimasta ei ollut tietoakaan. SJK hallitsi fyysistä peliä ja oli koko ajan ensimmäisenä kakkospalloilla. Vierasjoukkueen tasoitus oli toisella jaksolla todennäköisempi kuin AC Oulun lisämaali.
”Ylivoimalla käy usein näin, että jalka otetaan pois kaasulta. Meillä oli 2–0-tilanteessa mahdollisuutemme tappaa peli”, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kommentoi.
Lisäajalla myös SJK:n Toni Lehtinen sai ennenaikaisen suihkumääräyksen. Vierasjoukkueen valmentaja Simo Valakari suhtautui tappioon tyynesti.
”Jätkät näyttivät luonnetta alivoimalla”, hän kiitteli.
SJK:n tuorein vahvistus, FC Barcelonan junioriakatemiassa kasvanut Josu, on liigatason taituri.