Maalikamera paljasti, että Joensuun Kari Varis hävisi miesten 60 kilometrin kilpasarjassa vain sekunnin sadasosan. Koutaniemi hiihti nahkeassa pakkaskelissä ajan 2.45.34,6.
Hiukkavaaran tervahiihtoladulle starttasi yhteensä 988 hiihtäjää. Osallistujamäärä pysyy vuodesta toiseen tuhannen hiihtäjän kieppeillä, mutta sen sijaan vapaaehtoisten rivit harvenevat vuosi vuodelta. Ja harmaantuvat. " 120-henkisestä Tervahiihdon organisaatiosta on tänä vuonna jo kymmenen prosenttia ostettua työvoimaa. Oma talkooväki ei riitä, ja se huolettaa", kilpailunjohtaja Sauli Ylitalo sanoo.
"Kaiken lisäksi olemme jo aika iäkkäitä. Keski-ikä lienee jo viidenkympin tienoilla, ja toisen polven pitäisi olla tulossa hyvää vauhtia. Peräänkuulutan seuran nuorten vanhempia osallistumaan enemmän."
Lue lisää sunnuntain Kalevasta.

Kommentoi
Miltähän järjestäjistä tuntuisi, jos ilmoittautuisivat maratonille ja juoksun jälkeen kuulisivat juosseensa vain 37km? Samanlaisesta poikkeamasta kyse.
Finlandiassa sentään ratamestari myönsi epäonnistumisensa latujen valmistelussa miehekkäästi laittamalla tapahtuman webbisivuille allekirjoitetun tiedotteen asiasta. Nehän olivat ihan hirveässä kunnossa. Varmasti osaa ottaa oppia seuraavan vuoden valmisteluissa. Vaan mitenkä käy täällä - Tervahiihdon vastuulliset ovat hiljaa ja sama pituuspelleily toistuu ensi vuonna. Täkäläiseen mielenlaatuun kuulunee, että vastuuta ei oteta kun menee pieleen, syytetään mielummin vaikka hiihtäjiä kun "mikään ei kelepaa". Jos nyt kerrankin näkisi jonkun vastineen kaikelle tälle "lähes poikkeuksetta positiiviselle palautteelle".
Miten järjestäjät kiittelevät sivuillaan tapahtuneen hiihtomatkan pituushuijauksen jälkeenkin, että "Hiihtäjiltä saatu palaute lähes poikkeuksetta vain positiivista"? Itse en ole sitten tavannut kuin noita poikkeuksia. Kyllä olisi nöyrempi asenne paikallaan. Miten yhtään tuloshakuinen harrastajakaan voisi kuvitella ensi vuonna lähtevänsä hiihtämään, jos ei edes startissa tiedä kuinka pitkä reiti on! Nyt kun ei tiennyt vielä maalissakaan. Uskottavuus nollassa. Ei tuota lumitilanteella tai latupohjilla selitetä.
Ihan täysin käsittämätöntä, että 70km matka voi lyhentyä ennen kisaa 66 kilometrin mittaiseksi ja sitten vielä kisan JÄLKEEN 62 kilometriin. Tiedän useita hiihtäjiä, jotka olivat ihan raivoissaan tästä. Ja kisaorganisaatio kehtaa vielä sivuillaan retostella että "palaute oli lähes poikkeuksetta positiivista". No tässä ainakin yksi pe**eleen negatiivinen palaute. Voisi Kalevakin nyt vähän tarttua tälläiseen?
Hienoa kun kansa jaksaa Hiihtää, jaksaspa kansa samanlailla keskittyä seuraaviin vaaleihin että saadaan se muutos eduskuntaan, eli rötösherrat työttömyyskortistoon !
Miten voi olla mahdollista että ennakkoon ilmoitetut hiihtomatkat eivät pidä paikkaansa vaan lyhenevät vielä tapahtuman jälkeenkin? Penalty shot!
Ilmoittauduin 40km matkalle ja pettymys oli valtava, kun olikin 33km ja lopuksi 31km. Viime vuonna 36km. oliko nyt lumipulaa, tuskin. Alkaa olla rahat pois meininki. Ensi vuonna taidan jättää väliin. Toivotaan, että järjestelyorganisaatiosta joku antaa tähän järkevän selityksen.
Voiko alimittaisen tervahiihdon palauttaa? Kai tässä joku takuu on? Ilmoittauduin ja lähdin hiihtämään 40 kilometriä. Maalissa tulokset 33 kilometrille ja seuraavan päivänä matka onkin jo kutistunut 31 kilometriksi. Seuraaviin talkoisiin mittamiehiä!
Turha on osallistujien puutetta ihmetellä näillä järjestelyillä. Ennakkoon lyhyempi matka on 40 km. Muutama päivä ennen tapahtumaa muuttuu 33 kilometriksi, mutta kun tulokset valmistuvat, niin matka onkin 31 km! Todella uskomatonta, lähes petosta. Tämän mestarinhan pitäisi järjestää Terwamaraton, niin kyllä tulisi porukkaa ennätysten tekoon.
Nostan hattua kaille jotka jaksavat hiihtää 70 km tasamaalla! Seurasin alusta loppuun reitin varrella ja voin sanoa että Tervahiihto hienona ulkoliikuntataphtumana lyö laudalta monet muut tapahtumat. Järkevää on hankkia erikoisosaamista (esim. lääkintä, tulospalvelu) koska harvalla seuralla on kyseistä osaamista omasta takaa.
Suurkiitos järjestäjille ja vapaaehtoisille jälleen kerran hienosta tapahtumasta :-) Ensi vuonna varmasti taas nähdään.
no jos järjestää hiihtämisen niin ,että voi pelata välillä peliä ja kännyä, niin tuleeko nuorisoa? ei ulkona on kylmä.
On se hyvä että ei enempää!On kiva huomata että Oulussa on vain muutoma hörhö jotka ovat pätemisen tarpeessa!
kieltämättä mutkia vois ostaa latuun lisää, pari mäkeä myös niin että olis ensin ylös ja sitten alas. Pysyis mielenkiinto vireillä eikä nukahtais kesken matkan. Suomalaiset tapahtumat on tylsiä, niin talvella kuin kesällä, ulkona ja sisällä, tylsiä tylsiä, tylsiä. Ja tästä pitää vielä maksaa.
Tosi huomaaton juttu. Ja kutistuu varmasti edelleen. Ei ole onnistuttu saamaan oikein sisältöä tapahtumaan. Kyllähän koko latureitti aika yksitoikkoinen , suoran jälkeen mutka jne!
sais vielä ainakin kuukauden olla hiihtokelit, kevään odottelijat voi jatkaa odotusta
virpinemes porukkaa mut aika kylymä
minä kerkesin hyvin perille vaikka en pitänyt kiirettä.. siis ei ressiä kuka voittaa...
tapahtuma tuo sponsoreilta tuloja ja ehkä lisää tukea tavaralahjoituksinakin ja lisäksi vielä lähes 1000 hiihtäjää maksaa ilmoittautumismaksun joten miksi ei voida maksaa jokin korvauskin työpanoksesta eikä vaan talkoolaisia. Luulenpa että nuo mehutkin ovat tulleet lahjoituksena, numerolaput myöskin.
Pitääpä ensi vuonna yrittää päästä itsekin. Tänään kävin katselemassa tapahtumaa. Mukava meininki!