Neuvostojoukkojen hyökkäykset ja suomalaisten vastahyökkäykset olivat laantuneet asemasodaksi, jossa metsissä liikkuneet suksipartiot kahakoivat keskenään satunnaisesti.
Helmikuussa saapuneet ruotsalaiset vapaaehtoiset muuttivat tilannetta olennaisesti. Alivoimaiset suomalaiset olisivat kaivanneet vahvistuksia enemmänkin, vaikka tilanne oli näennäisesti vakiintunut.
Ruotsalaiset ottivat tullessaan pohjoisen rintaman komentoonsa. Rintamavastuun siirtyminen ruotsalaisille ei Ala-Nikulan mukaan näkynyt rivimiehelle mitenkään.
"Ruotsalaiset taistelivat siinä missä suomalaisetkin. Heillä oli hyvät varusteet ja henki."
Erityisen hyvin Ala-Nikula muistaa suomea puhuneen pohjoisruotsalaisen vapaaehtoisen, jonka kanssa partioi Sallan nykyisen kirkonkylän ja Hautajärven välillä. Hänen kanssaan Ala-Nikula selvisi myös venäläisten väijytyksestä, johon joutui eräällä partiomatkallaan.
Ala-Nikula muistelee, että venäläisten partio oli eräässä metsäsaarekkeessa.
"He olisivat saattaneet yllättää meidät, jos olisivat antaneet meidän tulla lähemmäksi. He olivat liian hätäisiä ja alkoivat ampua jo kaukaa. Suojauduimme paksun lumikinoksen taa ja aloimme odottaa apua."
Kun apu tuli ja tulitus lopulta päättyi, löytyi saarekkeesta monta venäläisruumista.
"Lumen alta alkoi pilkistää piippalakkia sieltä ja kenkää täältä. He olivat haudanneet vainajansa pelkkään hankeen komentopaikkana pitämänsä talon taakse."
Kommentoi