Silti henki oli mennä, kun oman joukot "lähettivät terveisiä" rintaman vastalaidalle.
Ala-Ilkan joukot nousivat junasta Inkilän asemalla maaliskuun kolmantena päivänä ja purkivat tykkinsä junasta.
Kaksi päivää myöhemmin he olivat Vuoksenrannalla 15 kilometrin päässä rintamasta.
Seuraavana yönä ajettiin asemiin ja ammunta aloitettiin.
Pää oli lähteä olkapäiltä 7. maaliskuuta.
Ala-Ilkka kirjoitti aamun tapahtumat ylös taskukalenteriinsa.
"Kaivelimme sirpalesuojia ja naamioitiin tykkejä. Lähetimme terveisiä iivanallekin. Ammuksia pitää säästellä.
Erään laukauksen jälkeen kaatui naamiopuita tykin edestä. Ne oli hankeen lyötyjä puita. Menin lyömään niitä uudestaan pystyyn. Katsoin, ettei nyt vielä ammuta, koska putkella ei ollut vielä korotusta.
Olin siis tykin edessä, vähän sivulla, noin metrin päässä putken suusta.
Samassa ampuivat. Ammus meni melko läheltä päätäni. Ilmanpaine löi minut maahan. Nenästä tuli verta ja oikeasta korvasta oli kuulo kadonnut. Olin jotenkin tokkurassa."
Vajaan kahden viikon rintamakomennuksesta Ala-Ilkalle on jäänyt mieleen lähinnä neuvostoarmeijan materiaalinen ylivoima.
Tykkimiesten oli ammuttava ammuksia säästellen, vaikka jalkaväki olisi kaivannut tulitukea kipeästi.
"Vihollinen oli materiaalin puolesta aivan ylivoimainen."
Kommentoi