Sota-aikana ei ollut vaihtoehtoja. Talvisodan sytyttyä aikamiehet joutuivat lähtemään rintamalle. Jouko Heinosta tarvittiin renkinä mummonsa luona.
Hän hoiti hevosta ja ajoi sillä heiniä ja halkoja. Hän teki myös myllyreissut, jotka olivat aikuisen miehen hommia. "Voimia oli sen ikäiseksi niin, että pystyin nostelemaan raskaat jyväsäkit."
Jouko Heinonen sai tehtäväkseen kuljettaa hevosella myös kotiseudulleen Karjalaan palaavan evakkoperheen Niinimäeltä Pyhäsalmeen, 20 kilometrin matkan.
"Hevosen hoito oli tärkeää. Se piti osata ruokkia joka päivä niin, että se jaksoi tehdä töitä. Hevonen oli nuori ja vilkas. Se ei ollut tientukkona", Heinonen muistaa.
Halonajon välillä Heinonen kävi kuuntelemassa radiosta, mitä rintamalla oli tapahtunut. Kylän ainoa radio oli liikennöitsijä Rytkösen kamarissa.
"Kamari oli täynnä kuuntelijoita. Kuuluvuus oli välillä heikko, kun samalla aaltopituudella oli häirintää, jurnutusta, jonkinlaista hyrrän pyöritystä."
"Tilanne oli jännittynyt ja pelokas. Varttuneemmat pelkäsivät, että kohta Suomi on miehitetty", Heinonen muistelee.
Armeijaan Jouko Heinonen meni 17-vuotiaana. Rintamalle hän joutui 18-vuotiaana. Hän kuului panssaritorjuntajoukkueeseen.
Ikävin muisto on se, kun kolme rippikoulukaveria kaatui. Hän oli läsnä, kun kaksi kaveria nostettiin lähtemään Suomeen. "Seuraavana yönä ei nukuttanut", hän toteaa.
Pikkuista vaille kolme vuotta kestäneeltä sotareissulta Heinoselle jäi 25 prosentin invaliditeetti. Hän loukkasi polvensa kaatuessaan ja joutui olemaan sairaalassa yli puoli vuotta.
Sillä jalalla hän on kuitenkin harrastanut monenlaista urheilua. "Urheilu on henki ja elämä, jos haluaa pysyä terveenä."
Kommentoi