Käytännössä Thesis of Evil on mitä mainioin käyntikortti ja työnäyte.
Laation ja Vidgrenin työryhmä todellakin hallitsee valokuvia, 3D-tietokonegrafiikkaa ja animaatiota yhteen nivovan Motion Novel -tekniikkansa, jonka he ovat jalostaneet sarjakuvaa ja animaatiota yhdistelevästä Motion Comicista.
Motion Novelin luonne hahmottuu nopeasti. Valokuvatut henkilöhahmot eivät liiku, mutta käytännössä kuva on liikkeessä -- tai ainakin jokin kuvassa liikkuu -- koko ajan. Sarjakuvamainen tekniikka sopii supersankarien maailmaan sijoittuvalle tarinalle erinomaisesti.
Englanniksi toteutettu lyhytelokuva kertoo Dr Professor -nimisestä superrikollisesta (Pentti Korhonen), joka on kyllästynyt rooliinsa pahantekijänä. Koko supersankaritouhu kun vaikuttaa olevan vain markkinavoimien pyörittämää sirkusta.
Supersankariuden parodioiminen on oiva lähtökohta, mutta kokonaisuutena tarinalta olisi kaivannut hieman enemmän. Varsinkin, kun elokuva on paisunut myös kestoltaan. Vielä vuodenvaihteessa tekijät puhuivat 18 minuutista, kun lopullinen mitta on 25 minuuttia, mistä tosin on nelisen minuuttia lopputekstejä.
Nykyisellään elokuva jää sisältönsä puolesta pitkälti pelkäksi päähahmon pohjustukseksi, jossa mielikuvitukselliset miljööt ja visuaalinen ilotulitus vievät suurimman huomion.
Kaiken kaikkiaan lopputulos on kuitenkin osoitus rohkeudesta ja heittäytymisestä. Kunnianhimoa ja pieteettiä tekijöiltä ei ole puuttunut.
Dr Professor"s Thesis of Evil, Suomi 2011. Ohjaus: Jukka Vidgren. Käsikirjoitus: Juuso Laatio ja Jukka Vidgren. Kuvaus: Juuso Laatio. Pääosissa: Pentti Korhonen, Heikki Timonen, Heikki Salo.

Kommentoi