Mainos

Ylä-Savon Osuuspankki aloittaa yt-neuvottelut

Tervareitti 9.2.2018 14:42
Tervareitti

Jari Riekki

Muhoksellakin konttoriaan pitävä Ylä-Savon Osuuspankki aloittaa kaikkia toimipaikkojaan ja toimintojaan käsittävät yt-neuvottelut.

Toimitusjohtaja Mikko Paanasen mukaan neuvottelut voivat johtaa enintään 26 henkilön irtisanomiseen. Ylä-Savon OP:lla on tällä hetkellä palveluksessaan 52 työntekijää.

Pankki arvioi neuvottelujen aikana konttoriverkostonsa laajuutta ja yt-menettely voi johtaa Jyväskylän, Muhoksen ja Oulun konttorin sulkemiseen sekä Ylä-Savossa sijaitsevien konttoreiden aukioloaikojen uudelleen arviontiin sekä toiminnallisiin muutoksiin.

Pankilla on konttorit Iisalmessa, Jyväskylässä, Kiuruvedellä, Lapinlahdella, Muhoksella, Oulussa ja Vieremällä.

– Pankin liiketoimintamallien uudelleenarviointi on välttämätöntä, jotta kilpailukyky ja kannattavuus voidaan varmistaa finanssitoimialan sekä asiakaskäyttäytymisen nopeasti muuttuessa, toimitusjohtaja Mikko Paananen perustelee päätöstä.

Toimitusjohtajan mukaan pitkään jatkunut matala korkotaso sekä finanssialan sääntelyn jakansainvälisen kilpailun kiristyminen haastavat alan perinteisiä kotimaisia toimijoita.

 

Artikkeli Ylä-Savon Osuuspankki aloittaa yt-neuvottelut julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

MAINOS
Mainos

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Huonoin hallitus ikinä. Takinkäääntäjiä ja valehtelijoita. Tempputyöllistämisellä ja mailmantalouden nousulla saavutettu... Lue lisää...
vempula porukkaa

Jari ja sarjakuvat

Jari

25.2.

Naapurit

24.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image