Uusi kunnanjohtaja tuntee seudun herkut

Tervareitti 17.4.2018 10:12
Tervareitti

Marianne Ollikainen

Vaalan uusi kunnanjohtaja tuntee vanhastaan seudun herkut: ohrarieska ja juustoleipä.

Niihin hän on tutustunut jo pikkutyttönä suvun kesäasunnolla Säräisniemellä, ja niitä on ollut ikävä.

– Olemme näinä ensimmäisinä viikkoina Vaalassa kirineet kymmenen vuoden vajetta kiinni. Rieskaa kuluu perheessä vielä joka päivä, kuvailee Miira Raiskila naureskellen perheensä herkuttelua.

Uusi kunnanjohtaja otti lentävän lähdön virkaansa. Pelson vankilan kohtalosta päättäminen hallituksen kehysriihessä sattui hänen virkakauden ensimmäiselle viikolle, ja kunnassa riitti jännitettävää aina viime keskiviikkoiltaan asti.

– Seudun kehityksen kannalta kehysriihen myönteinen kannanotto oli ensiarvoisen tärkeää.

Raiskilan mielestä Pelson päätöksestä kiitos kuuluu maan hallituksen lisäksi vankilan henkilökunnan sinnikkäälle työlle.

– Kehysriihestä saatu tulos on myös hieno osoitus koko kunnassa vallitsevasta me-hengestä, sanoo Raiskila ja suunnittelee jo juhlia Pelsolle.

Lue lisää Tervareitistä 17.4.2018

 

Artikkeli Uusi kunnanjohtaja tuntee seudun herkut julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

MAINOS

Kommentoi

Todella likainen, kulunut ja vanhan näköinen pöytä!
Näyttää vähän niinkuin olisi huumenistin käytössä ollut pöytä ja ulkonäkö sen mukainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi ja Keminmaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

289 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

"Sairastuivat ja osasivat arvostaa yhteiskunnan apua, kun omat voimat ja rahat eivät enää riittäneet. He ovat nyt vanhoj... Lue lisää...
Vähän ontuu nyt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image