Tervahiihto hiihdetään lumisissa olosuhteissa

Tervareitti 26.2.2018 14:20
Tervareitti

Jari Riekki

Tämän viikon lauantaina hiihdettävää Oulun Tervahiihtoa varten alkavat lumiolosuhteet olla erittäin hyvin kohdillaan.

Tervahiihdon johtaja Jani Oravamäki kertoo, että olosuhteet ovat nyt lumen puolesta parhaat niistä neljästä vuodesta, jonka aikana Tervahiihtoa on Tervareitistöllä hiihdetty.

Ainoa asia, mikä järjestäjiä mietityttää, on lauantaiaamun lämpötila. Kireähköt pakkaset ovat jatkuneet jo pitkään, eikä sääennusteista vielä voi varmuudella arvioida mikä tilanne on hiihtopäivän aamuna.

Oravamäen mukaan lähtöä voidaan tarvittaessa siirtää tunnilla, jotta aamupakkanen lauhtuu hieman. Ensimmäiset hiihtäjät ampaisevat ladulle jo kahdeksan aikaan aamulla.

Jos lauantaiaamun hiihtokeli on ennustettu, kannattanee tervahiihtäjien voidella suksiensa pohjiin sinistä parafiiniä luistoksi, vinkkaa Oravamäki.

Moni osallistumistaan hiihtokelin vuoksi arpova saattaa jättää ilmoittautumisen viime tinkaan, mutta Oravamäki uskoo, että tänä vuonna Tervahiihtoon osallistuu 1500–1600 osallistujaa. Viime vuonna hiihtäjiä oli noin 1350.

 

Artikkeli Tervahiihto hiihdetään lumisissa olosuhteissa julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

22
Lassintalon laitospaikkojen alasajolle sinetti – 44 pitkäaikaishoidon paikkaa lakkautetaan
20
Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys vahvistaa Pohjois-Euroopan turvallisuutta – tärkeä puheenvuoro julki molemmissa maissa
9
24 vinkkiä karavaanareille – Millaisella ajokortilla saa ajaa minkäkinlaista vaunua?
5
Oulun lautakunnilta tukea lapsiperheille: syksyllä kokeilu maksuttomasta kotipalvelusta, subjektiivinen päivähoito-oikeus halutaan palauttaa
4
Elina Lepomäki: "Tarve, joka Suomella oli sote-uudistukseen kymmenisen vuotta sitten, on aika pitkälle jo mennyt ohi."
4
Päivähoito-oikeudesta uusi taistelu eduskunnassa – "megaluokan yhdenvertaisuusongelma"
3
Oulun kaupunginteatterin ongelmat menivät kirjelmänä hallitukselle – ”Kattava asialista siitä, mitä teatterissa henkilö­kunnan sisällä tapahtuu"

Etusivulla nyt

Kaleva.fi suosittelee

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa länsituuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

193 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Sipilä jatkoon! Höpö höpö, mies joka luulee että kun rangaistaan köyhiä, eläkeläisiä, työttömiä, opiskelijoita, eläkeläi... Lue lisää...
Härski

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.6.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image