Mainos

Moni halusi äänestää voittajaa Vaalassakin

Tervareitti 31.1.2018 9:12
Tervareitti

Marianne Ollikainen

– Kyllä minun täytyy myöntää, että olin hämmästynyt vaalituloksesta, puuskahtaa Vaalan keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Miia Paakkari.

– Niinistön voittoa toki osattiin odottaa, mutta silti hämmästyttävän moni keskustalaisittain ajattelevista kuntalaisista päätyi hänen taakseen.

Keskusta on pitkään ollut Vaalassa suurin puolue, joka on kuntavaaleissa kerännyt noin tuhatkunta ääntä. Nyt Vanhanen ja Väyrynen saivat yhteensä vajaa 500 ääntä. Kokoomuksella, jonka riveistä Niinistö ensi kerran kuusi vuotta sitten nousi presidentiksi, ei ole Vaalassa lainkaan kunnanvaltuutettuja.

Paakkari arvelee Niinistön historiallisen äänimäärän johtuvan osittain myös siitä, että hän lähti vaaleihin ilman puoluetta kansanliikkeen ehdokkaana. Moni äänestäjä halusi hänen jatkavan, koska hänen linjansa presidenttinä tiedetään.

– Meillä on seuraavassa puoluekokouksessamme kesäkuussa Sotkamossa syvällisen pohdinnan paikka. Kokoomus näyttää jyräävän jo täällä Pohjois-Suomessakin. Lisäksi useissa puolueissa on menossa nuorennusleikkaus ja uusia sukupolvia tulee päättäjiksi, Paakkari pohtii.

Perussuomalaisten Kalle Moilanen on iloinen puolueen ehdokkaan Laura Huhtasaaren valtakunnallisesta menestyksestä.

Vaikka Huhtasaari jäikin Vaalassa viidennelle sijalle, arvelee Moilanen paikallisten perussuomalaisten antaneen hänelle äänensä.

– Meillä on rivit suorassa eikä mielestäni Niinistölle mennyt montakaan ääntä.

Vasemmiston puheenjohtaja Osmo Mustonen oli pettynyt puolueen ehdokkaan Merja Kyllösen saamaan äänimäärään. Kyllösen äänimäärä jäi valtakunnallisesti vajaaseen 90 000 ääneen, kun EU-vaaleissakin äänisaalis oli lähes 60 000 ääntä.

– Näyttää siltä, että suomalaiset haluavatt äänestää ennakkoon voittajiksi arveltuja.

– Toisaalta nämä vaalit ovat aina monimutkaisia kuvioita, ja moni saattoi äänestää Niinistöä vain sen vuoksi, ettei tarvitsisi tuhlata toisen kierroksen järjestämiseen, pohtii Mustonen.

Hän arvelee Kyllösen kuitenkin saaneen meriittiä tulevia vaaleja varten, sillä poliitikoille tekee aina hyvää jalkautua kansan pariin.

 

Artikkeli Moni halusi äänestää voittajaa Vaalassakin julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

94
Raksilan puoleisen Asemanseudun kaavoitus alkamassa – monitoimiareena, näyttelytiloja vai pelkkiä asuntoja? Katso video
36
Vaaleihin ja eduskunnan toimintaan esitetään isoa remonttia – puolueet saisivat lisää rahaa, jos uudistuvat
31
Oulussa peräti puolet maan apteekkiryöstöistä – Poliisi: Kielii aktiivisesta huumevelkojen perinnästä
26
Suvi Lindén saapui Ouluun: "Tämä alkaa nyt olla ahdistelua jo"
25
Kommentti: Kultapojan kova koulu – Lauri Marjamäki jää historiaan valmentajana, jonka kaudella menestysputki katkesi
22
Haukiputaan valtava romuautokokoelma ihmetyttää ja vaikeuttaa ajamista - kysyimme, milloin romunkeräilyyn puututaan
15
Vakaumuksellista totaalikieltäytyjää ei voi tuomita tällä hetkellä vankeuteen – oikeuden tuore ratkaisu voi mullistaa oikeuskäytännön

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Täysin Juhan taitavaa propagandaa. Tähän lukuun on laskettu esim. ne tuhannet, jotka ovat muutaman tunnin tai yhden tunn... Lue lisää...
valetta taöysin

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.2.

Naapurit

23.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image