Kelkkaperheet suuntaavat viikonloppuna Rokualle

Tervareitti 16.1.2018 14:32
Tervareitti

Jari Riekki

Rokualla järjestetään Suomen Moottorikelkkailijat ry:n koko perheelle suunnattu kelkkailutapahtuma.

Perheiden kelkkailutapahtuma järjestetään Rokualla nyt kolmatta vuotta peräkkäin.

Tapahtuman ohjelmassa on tarjolla ohjattuja kelkkasafareja, ensiapukoulutusta, minienduroa ja shakedown stage -ajo, eli lyhyt sprintrata, jossa voi kokeilla viimeisimmät säädöt lähestyvään kilpailukauteen.

Rokuan perheviikonloppu on löytänyt parina viime vuotena paikkansa kelkkailijoiden kalentereissa.

Vaikka paikan päällä yöpyviä kelkkailijoita on tapahtumassa ollut vain muutamia kymmeniä, on päiväkävijöitä vieraillut pitkälti toistasataa.

Ensiapukoulutusta kelkkailijoille

Tapahtuman järjestelyissä on mukana paikallinen seura Muhoksen Kelkkakerho ry.

Kelkkaseuran puheenjohtaja Jarkko Happo toivoo mahdollisimman monen päiväkävijänkin osallistuvan lauantai-iltana kello 18 alkavaan kelkkailijan ensiapukoulutukseen.

Moottorikelkkailussa on varsinkin kilpaa ajettaessa omat turvallisuusriskinsä, ja siksi olisi tärkeää, että kisatilanteessa ensimmäisenä paikalle saapuva toinen kuski osaisi auttaa loukkaantunutta.

– Ensimmäisenä paikalle saapuva voi jopa pelastaa loukkaantuneen hengen. Aika moni ajattelee, ettei kolariin joutuneelta saa riisua kypärää, mutta jos on tarve esimerkiksi elvyttää, niin silloin on pakko riisua kypärä ja rintapanssari.

Hapon mukaan perhetapahtumassa pyritään luomaan yhteishenkeä kelkkailijoiden välille ”karavaanarihengessä”.

SMK ry:n kelkkatapahtuma Rokualla 19.-21.1.: Perjantaina Rokua Geopark -safari kello 10 kylpylähotelli health & spalta Muhokselle Pyhäkosken voimalaitokselle. Lauantaina kelkkasafareja tai omatoimista kelkkailua kello 10 alkaen. Shakedown stage 12-16 kylpylähotellin läheisyyteen tehdään lyhyt sprintrata, jossa ajanotto radalla 14-16. Lauantaina kello 18-19.30 kelkkailijan ensiapukoulutusta. Sunnuntaina kello 11 alkaen minienduro 35 kilometrin mittaisella radalla.

 

Artikkeli Kelkkaperheet suuntaavat viikonloppuna Rokualle julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

101
Kaupunginhallitusta vetävä Kyösti Oikarinen haluaa Ouluun samanlaiset kaupunkipyörät kuin Helsingissä – 600 pyörää ja 50 asemaa olisi sopiva määrä
41
IL: Hoitajat järkyttyivät lomarahaleikkausten summista – ”Jäsenkuntamme ihan raivona” 
18
Jos kutsu käy, Ylivieskan uusi kirkkoherra Eija Nivala on kesän kansanedustajana
17
Eurobarometri julki: EU-kriittisyys laskee Euroopassa – suomalaisten usko EU:n suuntaan silti heikentynyt
16
Palon vaurioittama Äimäraution ravikatsomo remontoidaan, myös uusia tiloja tulossa - töiden tarkoitus alkaa kesällä
12
Lions-järjestö haastaa kaikki lähiympäristön siivoustempaukseen
11
Lääkereseptejä uusivat verkkofirmat ministeriön syynissä – Lääkäriliitto suhtautuu toimintaa kielteisesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä ja Savukoski.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

237 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Porvarihallituksen lomarahaleikkauksien antia!!, jopa 700 euroa kesässä - JHL: ”Moni pienituloinen perhe on menettänyt monta lomamatkamahdollisuutta”

Jos 30 % lomarahasta on 700 euroa, ei todellakaan ole enää kysymys pienituloisesta. Siihen kun pitää olla noin 4200 euro... Lue lisää...
Kuka vei nimimerkin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.5.

Naapurit

23.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image