Kahdeksan ve­sis­tö­han­ket­ta sai rahoitusta pui­te­so­pi­muk­ses­ta

Tervareitti 27.11.2017 13:22
Tervareitti

Oulu mukaan Oulujoen vesistön puitesopimukseen

Marianne Ollikainen

Oulujoen vesistöalueen kunnat ovat allekirjoittaneet Oulujoen vesistön puitesopimuksen vuosille 2018–2021.

Yhdentoista kunnan lisäksi puitesopimuksessa ovat mukana vesivoimayhtiöt Fortum Power and Heat Oy ja Oulun Energia Oy sekä alueen ELY-keskukset.

Vuonna 2018 uutena osapuolena mukaan tulee Oulun kaupunki.

Puitesopimuksen ohjausryhmä kokoontuu vuosittain päättämään seuraavan vuoden rahoituksesta.

Rahoitettavaksi hyväksytään sännöstelyhaittoja vähentäviä ja vesistöjen ympäristöoloja parantavia hankkeita.

Utajärvellä ruopataan

Suurin rahoittaja on Fortum, joka jakaa vuosittain noin 150 000 euroa. ELY-keskusten vuosittainen raami on yhteensä 80 000 euroa ja Oulun Energian 30 000 euroa. Lisäksi kunnilta edellytetään hankkeisiin omarahoitusosuutta.

Ensi vuonna lähtevät liikkeelle ruoppaustyöt Utajärvellä, lohenpoikasten istutushanke Muhoksen, Utajärven ja Vaalan alueella, Montan kalojen kiinniottolaitteen käyttöön liittyvät työt, uppopuiden poisto Merikosken voimalaitoksen alapuolelta Oulussa, Hupisaarten purojen kunnostus Oulussa, Nokkaojan venevalkama Vaalassa, Hirvenniemen alueen kehittäminen Sotkamossa ja Önkkörin alueen kunnostus Kajaanissa.

Montan kalojen kiinniottolaite on kesällä vihitty käyttöön. Puitesopimuksessa osoitetaan varoja kalojen ylisiirrosta syntyneisiin kuluihin. Näitä kustannuksia jakavat Oulujokivarren kuntien lisäksi Fortum ja ELY-keskukset.

Ehdolla olivat myös hanke Emäjoen vanhan valokuva-aineiston inventoimiseksi ja digitoimiseksi sekä Kirkkosaaren talviuintipaikan rakentaminen Muhokselle.

Lue lisää Tervareitistä 28.11.2017.

 

Artikkeli Kahdeksan vesistöhanketta sai rahoitusta puitesopimuksesta julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

MAINOS

Kommentoi

Liikenteen melu olisi hyvä kartoittaa Oulujoen rannoilla-ei maksa paljon. Esim. Laukka-Päivärinne väli on paikoitellen tosi meluisa (interferenssi-ilmiö) ja haittaa viihtyvyyttä joen ääressä. Oikea paikka 22 tielle olisi ollut rautatien vieressä ainakin välillä Muhos-Madekoski.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä suunta, nyt vain vaelluskalajajien reitit vapaaksi että ne pääsevät nousemaan kutemisalueilleen ja takaisin mereen.
Energiayhtiöt on tarvittaessa pakotettava - vaikka niiden ansallistamisella - koska enegiatuotantomuotoja on mistä valita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa.

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 seuraavissa Lapin kunnissa: Tervola, Muonio, Enontekiö ja Utsjoki. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi ja Keminmaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

342 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pride

"...jos lapsiperheiden asioita käsitellään, niin silloinhan lapset ovat siinä merkittäviä asianosaisia." Sateenkaariperh... Lue lisää...
Boyodd 1.1

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image