Talvisodan sytyttyä suomalaisten taisteluhenkeä pyrittiin nostattamaan muistuttamalla kansaa vanhasta vainoojasta, joka oli ennenkin ryöstänyt, kiduttanut, tappanut ja raiskannut. Sota-ajan sanomalehtien sivuilta voidaan tunnistaa vainolaistarinoita, jotka olivat syntyneet yli kahdensadan vuoden takaisen isonvihan kaudella.
Väitöskirjaansa viime silausta tekevä tutkija Sinikka Wunsch Oulun yliopiston historian laitokselta on tarkastellut Suomen lehdistön välittämää kuvaa itänaapurista. Työ on otsikoitu nimellä Punainen uhka: Neuvostoliiton kuva johtavassa suomalaisessa sanomalehdistössä maaliskuun alusta 1938 talvisodan päättymiseen maaliskuussa 1940. Samasta aihepiiristä ovat syntyneet jo gradu ja lisensiaatin tutkimus.
"Itse talvisota oli lyhyt jakso, vain 105 päivää, mutta koko tutkimani ajan mielikuvaa Neuvostoliitosta leimasi vihollisuus. Tämä viholliskuva ei ollut ainutlaatuinen, vaan vastaavia näkemyksiä toisesta valtiosta on esiintynyt eri maissa ja eri konfliktien yhteydessä", Wunsch sanoo.
Raaka ja sivistymätön bolshevikkiryssä
Wunsch aloitti tutkimuksensa perehtymällä yleisesti viholliskuviin. Tietoa oli saatavilla, sillä aihetta tutkittiin jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen useammassa maassa ja havaittiin mielikuvien samankaltaisuus.
"Sotaa käyvän maan vihollinen on lähes aina sodan aloittaja, täysin syyllinen koko konfliktiin, paha, pelottava ja hyvin vaarallinen. Sitä vastaan on pakko käydä sotaa ja sota on oikeutettu vihollisen uhatessa omaa kansaa, uskontoa ja tärkeimpiä arvoja", Wunsch selostaa.
Talvisodan lehdissä korostettiin idän ja lännen välistä ristiriitaa ja Suomen katsottiin puolustavan paitsi itseään myös läntisen maailman arvoja, kristillisyyttä, demokratiaa, oikeutta ja sivistystä.
Vastassa oli "bolshevikkiryssä", joka edusti barbariaa, jumalattomuutta, raakuutta ja tuhoa. Julmuutta korostettiin tarinoilla venäläisten raakuuksista omiaan kohtaan ja muun muassa jutut miinoja polkemaan lähetetyistä siviileistä olivat yleisiä.
Vihollista on tavallista kuvata helposti muistettavilla iskusanoilla tai -lauseilla, joilla saavutetaan haluttu mielikuva ilman perusteluja.
Jokainen suomalainen lienee kuullut hokemat "ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi" tai "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää". Sota-ajan lehtikieli oli varsin värikästä ja vilisi vastaavia ilmaisuja.
Vastapuolen pahuuden ohella lehtien viholliskuvaan kuuluivat suomalaisten kokema ylemmyys ja paremmuus ja jossakin määrin myös huumori. Lehdistö julkaisi pilakuvia, joissa naurun kohteena oli typerästi käyttäytyvä vihollinen. Yleensä huumori tuli esiin tilanteissa, jolloin suomalaiset kokivat sotatilanteen kääntyneen paremmaksi.
Wunsch valitsi tutkimukseensa johtavien suomalaislehtien ohella myös kaksi muuta sanomalehteä, ruotsalaisen Dagens Nyheterin ja New York Timesin. "Näissä lehdissä sotaa kuvattiin toisin kuin Suomessa, tapahtumia analysoiden. Mutta kyse olikin sodan kuvasta eikä viholliskuvasta, sillä Ruotsi ja Yhdysvallat eivät olleet osallisina konfliktissa talvisodan aikana."
Menneisyyden armeijat nousevat haudoistaan
Talvisodan viholliskuvan oleellisin vertaus oli oman taistelun rinnastaminen yli kahden vuosisadan takaisiin tapahtumiin. Suuren Pohjan sodan aikainen venäläisten miehityskausi vuosina 1713-1721 tunnetaan Suomessa isonvihan nimellä. Näiden vuosien kokemukset, talojen poltot, väkivaltaisuudet ja ryöstelyt jäivät elämään vainolaistarinoina jälkipolville.
Isonvihan muisto näkyi talvisodan ajan lehdissä, tähän tapaan:
Piilopirttien hiljaisesti kärsivien vaimojen ja lasten silmät katsoivat meitä vuosisatojen takaa… Nälässä ja ryysyissä taistelevat armeijamme nousivat haudoista marssien meidän edellämme, meidän, joilla nyt on oma lujasti varustettu armeija ja sissiemme suuret teot, kunniakkaat…lippumme loistavat meille osviittoina aikojen takaa.
Wunschin mukaan viholliskuvissa on keskeistä pyrkiä osoittamaan, ettei vihollisen kielteinen käytös ole sattumaa, vaan tälle tyypillistä. Historiasta nostetaan esille asioita, jotka tukevat sen hetkisen mielikuvan tarpeita. "Voidaan ajatella, että näinhän se on ennenkin tehnyt. Yhteydestä isoonvihaan kertoi talvisodan alussa käytetty nimitys pyhä viha, joka jäi kuitenkin pian syrjään."
Lehdet muistuttivat isonvihan aikaisista ryöstöistä, raiskauksista, kidutuksista ja siitä, miten ne kohdistuivat erityisesti naisiin ja lapsiin. Uutta ja vanhaa saatettiin rinnastaa toisiinsa saman pahuuden ilmentyminä.
Suomea pommitettiin talvisodassa paljon ja pommituslentäjiä verrattiin 1700-luvun kasakkalaumoihin. Aseiden lisäksi uutta oli kommunismi, johon suomalaiset liittivät usein ateismin ja jumalattomuuden. "Suomalaisen Kirjallisuuden Seura keräsi vainolaistarinoita ylös 1900-luvun alussa ja niitä saatiin kansan suusta talteen tuhansia. Isonvihan tarinat elivät myös romaaneissa ja historiankirjoissa", Wunsch selittää vanhan viholliskuvan kulkeutumista talvisodan lehtiin.
Työväelle ja porvareille omaa propagandaa
Lehtien ei tarvinnut itse nähdä kaikkea vaivaa vainolaistarinoiden lämmittelyssä, "bolshevikkiryssän" kuvausten ideoimisessa tai pilakuvien hankinnassa. Suomessa toimi vuonna 1937 perustettu Finlandia Uutistoimisto, joka työskenteli Valtioneuvoston tiedotuskeskuksen ja Päämajan propagandaosaston alaisuudessa. Suuri osa koti- ja ulkomaisille lehdille tarjotusta sotapropagandasta oli sen tuottamaa, myös teksti haudasta nousevasta isonvihan armeijasta.
Propagandaa käytettiin tehokkaasti ensimmäisen maailmansodan aikana ja sodan jälkeen tapahtumia selitettiin osaksi sillä. Syntyi käsite propagandasodasta. Anglosaksisissa maissa tunnettiin jo lehtien vaikutus yleisen mielipiteen muokkaajana ja niin sanottu keltainen lehdistö tiesi, miten lukijassa voitiin herättää voimakkaita tunteita.
"Propagandalla voidaan saada kansalaiset sodalle myönteisiksi omasta halustaan, eikä tarvitse käyttää yhteishenkeä heikentävää valvontaa ja rangaistuksia. Suomessa tunnettiin propagandan käyttö hyvin ennen talvisodan alkua ja toimittajia oli koulutettu anglosaksisten oppien mukaan vuodesta 1937 alkaen", Wunsch toteaa.
Työväelle ja porvaristolle eri viestit
Työväen- ja porvarilehdille toimitettiin erilaista materiaalia ja niiden viholliskuvat poikkesivat toisistaan. Erityisesti porvarilehdille tähdennettiin, että Suomeen hyökkääjä oli "vanha vainooja" ja muistutettiin isonvihan ajasta. Työväestölle taas korostettiin Suomen ja Neuvostoliiton työläisten erilaista asemaa.
Lehdissä kuvattiin Neuvostoliiton työläisten kurjia oloja Suomen näyttäytyessä työväellekin puolustamisen arvoisena. "Neuvostoliiton todettiin myös hylänneen sosialismin, vaikka oli vasta puhunut sen nimissä sotaa ja imperialismia vastaan. Sodan kestäessä työväen lehtien viholliskuva sai yhä enemmän samoja piirteitä porvarilehtien kanssa ja pahuuden kuvaukset lisääntyivät kaikissa lehdissä."
