Etelämantereen yläpuolella tähän aikaan vuodesta syntyvä otsoniaukko ei ole vuosien kuluessa juurikaan pienentynyt tai täyttynyt. Tänä vuonna lokakuun alkupäivinä tehdyt mittaukset kertovat, että aukolla on laajuutta 27 miljoonaa neliökilometriä. Se on pari miljoonaa neliökilometriä vähemmän kuin ennätysvuonna 2006 ja pari miljoonaa neliökilometriä enemmän kuin viime vuonna.
Otsoniaukon muodostuminen on ongelma, sillä korkealla ilmakehässä oleva otsoni imee Auringosta peräisin olevaa haitallista ultraviolettisäteilyä. Otsonin puute mahdollistaa säteilyn pääsyn maanpinnalle, jossa se aiheuttaa vahinkoa, esimerkiksi eläinten silmiin harmaakaihin kehittymistä.
Otsoniaukon muodostuminen juuri Etelämantereen yläpuolelle saattaa tuntua kummalliselta, sillä eteläisellä pallonpuoliskolla teollisuutta on vähän verrattuna pohjoiseen pallonpuoliskoon. Selitys löytyy maantieteestä, sillä Etelämannerta ympäröivät meret mahdollistavat voimakkaan polaaripyörteen syntymisen juuri Etelämantereen yläpuolelle.
Polaaripyörre estää lähes kokonaan ilmamassojen vaihdon lauhkeampien leveysasteiden kanssa, ja sen seurauksena talviaikaisen ilmamassan lämpötila putoaa ennätyksellisen alas. Kylmimmillään stratosfäärin lämpötila on luokkaa -80 °C tai jopa tätäkin alempi.
Äärimmäinen kylmyys mahdollistaa kloori- ja bromiyhdisteiden sitoutumisen polaaripyörteessä olevan stratosfääripilven jääkiteisiin. Jääkiteet tehostavat kloori- ja bromiyhdisteiden toimimisen otsonia hajottavana katalyyttinä. Tapahtumaa edistävät Auringon ensisäteet eteläisen pallonpuoliskon kevään koittaessa. Katalyyttinen toiminta jatkuu voimakkaana niin kauan kuin lämpötila on alhaisissa lukemissa.
Yksi kloori- tai bromiatomi voi tuhota tuhansia otsonimolekyylejä ennen poistumistaan kierrosta.
Klooria ja bromia on joutunut stratosfääriin lähinnä klooratuista fluoriyhdisteistä eli freoneista, joita on käytetty suuria määriä kylmälaitteiden jäähdytysaineina.
Nykyisin kansainväliset sopimukset kieltävät freonien valmistamisen, mutta maapallolla on vielä valtava määrä näitä yhdisteitä sisältäviä kylmälaitteita käytössä. Ennemmin tai myöhemmin suuri osa näistä kaasuista vapautuu ilmakehään ja noustuaan stratosfääriin tuhoten siellä olevaa otsonia.
Otsoniaukon koon ja vahvuuden vaihtelu selittyy vuosittaisilla sääilmiöillä. Vähäinen lämpimän ilmamassan virtaus Etelämantereen yläpuolelle heikentää polaaripyörteen pilven muodostumista stratosfäärissä. Otsonikato on suoraan verrannollinen pilven vahvuuteen ja jääkiteiden määrään.
Polaaripyörre on kuitenkin pysyvä ilmiö, ja tästä syystä vielä tämän vuoden aikana on odotettavissa otsoniaukon laajenevan entisestään. Tutkijat ennustavatkin tästä vuodesta tulevan kaikkein ennätyksellisin, mitä milloinkaan on havaittu.
Nykyisin satelliitteihin asennetut laitteet mittaavat otsonimäärän ja sen jakautumisen eri ilmakerroksiin. Aivan otsoniseurannan alkuaikoina ei näin ollut, ja niinpä tutkijat joutuivat turvautumaan maanpinnalta tehtyihin mittauksiin.
Ne eivät tietysti olleet aivan yhtä tarkkoja kuin nykyisin, mutta niidenkin avulla saatiin selville otsonin häviäminen ilmakehästä. Ensimmäiset havainnot tehtiin 1980-luvulla.
Vaikka satelliitit ovat helpottaneet tutkijoiden työtä, silti tutkimuksissa on joitakin ongelmia. Maapallon ilmakehän tila ja liikkeet eivät toistu samanlaisina vuodesta toiseen, vaan niissä esiintyy laajaa vaihtelua. Tästä syystä tutkijat eivät pystykään kertomaan, onko freonien kieltämisellä ollut vaikutusta otsoniaukon kehittymiseen.
Joskus näyttää siltä, että otsonikato hiljalleen korjaantuisi, mutta sitten jo seuraavana vuonna tilanne voi olla jo paljon huonompi. Jos tästä vuodesta tulee ennätysvoimakas katovuosi, toiveet otsonikerroksen korjaantumisesta voivat siirtyvät taas kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.
