Noin kuudestakymmenestä prosentista Oulun yliopiston matematiikan laitokselta valmistuneista tulee aineenopettajia. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle on matematiikanopettajille kysyntää vastaisuudessakin. Loput neljäkymmentä prosenttia matematiikan laitokselta valmistuneista sijoittuu lähinnä tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin.
Yliopiston sisällä
Matematiikalla on tärkeä
Koulujen matematiikanopettajat usein opettavat näitä aineita. Työssään matematiikkaa, erityisesti todennäköisyyslaskentaa, käyttävät myös tilastotieteilijät. Tilastotiedettä ja tilastollisia menetelmiä voidaan soveltaa biologiassa, lääketieteessä, yhteiskunta- ja käyttäytymistieteissä, taloustieteissä, tekniikassa ja luonnontieteissä.
Tilastotieteilijöitä työskentelee erilaisissa tutkimuslaitoksissa, esimerkiksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa.

Kommentoi