Haloo, täällä Maa, kuu­lee­ko Mars?

Kysymys siitä, onko avaruudessa muuta älyllistä elämää, on ollut olemassa niin kauan kuin ihmisen ymmärryskin.

Kysymys siitä, onko avaruudessa muuta älyllistä elämää, on ollut olemassa niin kauan kuin ihmisen ymmärryskin.

Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja muistuttaa, että pähkäily alkoi heti kun ihmiset ymmärsivät, että tähdet taivaalla ovat toisia aurinkoja, joiden ympärillä on planeettoja.

"Sitä on ihmetelty iät ja ajat, että olemmeko me todella yksin täällä ja millaisia ne muut voisivat olla", Valtaoja sanoo.

Erityisesti Mars on ollut Maan olentojen sydäntä lähellä.

"Pienintäkään todistuskappaletta ei ole siitä, että jossakin muualla maailmankaikkeudessa, Marsissa tai kaukaisten tähtien planeetoilla, olisi elämää. Ei pieniä ötöitä eikä mitään älykkäitä olentoja. Tieteilijät eivät pidä ufo-juttuja uskottavina todisteina, ne ovat vain kaupunkilegendoja", palauttaa Valtaoja mielikuvitusmatkailijat maanpinnalle.

"Toisaalta kun maailmankaikkeutta ja elämän historiaa maapallolla on tutkittu, näyttää siltä, että maapallo on tavallinen paikka. Analogian perusteella suurin osa tähtitieteilijöistä ajattelee, että kyllä elämää täytyy olla muuallakin. Uudet luotaimet ovat esimerkiksi kertoneet, että Marsissa on aikanaan ollut valtameriä ja jokia, eli se on ollut hyvin samanlainen paikka kuin maapallokin silloin kun tänne syntyi elämää. Tuntuisi hyvin luonnollista olettaa, että Marsinkiin syntyy elämää kun kerran maapallollekin", Valtaoja pohtii.

Nyt eletään jännittäviä aikoja, sillä Euroopan avaruusjärjestö lähetti hiljattain Mars Express -luotaimen kohti Marsia. Siinä on moduli, joka laskeutuu Marsin pinnalle. Mukana on myös pieni laboratorio, joka etsii mahdollisia elämän merkkejä.

Luotain laskeutuu Marsiinvuoden vaihteessa ja tekee tutkimuksia useamman kuukauden.



Kaikkien aikojen älykköjen älykkö


Valtaoja ei itse oikein jaksa uskoa siihen, että ihmiset olisivat ainoita älykkäitä olentoja maailmankaikkeudessa. Sekin vaihtoehto on kuitenkin otettava huomioon, että me olisimmekin ainoita. Tämä vaihtoehto on Valtaojan mukaan olemassa niin kauan kunnes toisin todistetaan.

"Aurinko on suhteellisen nuori tähti ja sen vuoksi elämä maapallolla on maailmankaikkeuden mittakaavassa kovin nuorta. Voisi kuvitella, että jospa ne olisivat tavattoman paljon kehittyneempiä, kun on elämällä ja älyllä on ollut miljardeja vuosia aikaa kehittyä. Se voi olla, että meidän mielikuvituksemme ei riitä asiaa edes kuvittelemaan, ihan kuten ei muurahaistenkaan mielikuvitus riitä kuvittelemaan, mitä ihmiset tekevät. Tuskinpa ne edes huomaavat, että ihmisiä on olemassa", Valtaoja miettii.


Matka Marsiin kallis ja ankea


Villeimmissä unelmissaan ihmiset ovat jo kuvitelleet pääsevänsä lomamatkoille Marsiin tai muualle avaruuteen.

Maailman tekniikka riittäisi jo siihen, että Marsiin voitaisiin lähettää astronautteja, mutta hintalappu matkalle on vielä turhan kallis. "Tähdet taas ovat niin suunnattoman kaukana. Jos Mars Expressillä menee Marsin-matkan tekoon puoli vuotta, niin samalla luotaimella menisi kymmeniä tuhansia vuosia, että pääsisi tähtiin. Ainakaan näillä raketeilla ja polttoainella siellä ei oikein voi piipahtaa", Valtaoja naurahtaa.

Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mihin jälkeläiset pystyvät satojen tai tuhansien vuosien jälkeen. "En minä usko, että ihmisen täytyy maapallolla loppuikänsä olla. Ihminen kyllä keksii keinot, miten lähteä tähtiin."

Lomamatka Marsiin ei kyllä tällä hetkellä olisi ehkä niitä kaikkein rentouttavimpia. Siellä on näet tavattoman kuivaa, kylmää ja ankeaa. Marsissa tropiikin keskikesän lampö voi mennä plussan puolelle, mutta ilmakehä on erittäin ohutta ja se on muutaman kymmenen kilometrin korkeudessa. Pinnalla ei ole edes vettä. Edes sitkein sairaalabakteeri ei pärjäisi siellä.

Ikuisia aikoja maapallon asukkaat eivät voi avaruudesta haaveilla. Aurinko kuolee ja vanhetessaan ja rappeutuessaan se kuumenee. Miljardin vuoden kuluttua se on 10 prosenttia kuumempi, ja silloin maapallolle käy hullusti. "Silloin viimeistään kasvihuoneilmiö pääsee valloilensa ja elämä maapallolla käy mahdottomaksi. Että tässä sitä nyt ollaan miljardi vuotta ennen maailmanloppua, joten ehtiihän tässä tehdä vaikka mitä", Valtaojaa lohkaisee.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä