Ruoka

Sirk­ka­mak­ka­roi­ta ja -valmisruokia tulossa myyntiin jo joulukuussa

Sirkkamakkaroita on tulossa kaupan hyllylle.
Ruoka 29.11.2017 8:44
Kaleva

Ylöjärveläinen elintarvikeyritys Mattila Bros tuo joulukuussa myyntiin useita uusia sirkkajauheesta valmistettuja tuotteita.

Mattila Brosin toimitusjohtaja Tero Sivula kertoo, että hyönteisistä jalostettuja lihajalosteita, valmisruokia ja pastaa tullaan ennen vuodenvaihdetta myymään sadoissa kaupoissa ympäri Suomen.

-Vastaanotto kaupan puolella on ollut todella innostunut. Tuotteiden kysyntä ylittää tällä hetkellä kapasiteettimme, mikä voi johtaa hetkellisiin katkoksiin toimituksissa. Kasvatamme kapasiteettiamme koko ajan.

Mattila Bros laskee ensi vuoden liikevaihtonsa nousevan huomattavasti hyönteistuotteiden ansiosta. 

Mattila Bros käyttää alkuvaiheessa raaka-aineenaan tuontijauhetta. Yritys pyrkii korvaamaan ulkomaisen sirkkajauheen kotimaisella. Sivula uskoo, että raaka-ainetoimittaja Nordic Insect Economy Oy (NIE) kykenee kattamaan kotimaisen kysynnän täysin ensi vuoden aikana.

NIE Oy julkaisi juuri hankkeensa rakentaa Euroopan suurimman elintarvikehyönteisiä kasvattavan tuotantolaitoksen Loviisaan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (47)

Syököön ken tahtoo, minä en. Samanlainen vouhotus kuin karppileivät jne. Kaupoissa erilleen kiitos ja selkeä paketti, että osaan jättää rauhaan. Keskityn perinteiseen mieluummin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yritystä ei tässä maassa ole koskaan liikaa. Hyönteiselintarvikkeista voi muodostua myös hyvä vientikohde kunhan tuotteet saadaan paremmiksi kuin kohdemaissa. Suosittelen kokeilemaan hyönteisruokaa ja kommentoimaan sitten!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huomautus heille, jotka yököttelevät ajatukselle hyönteisten syönnistä: äyriäiset (eli ravut ym.) ja hyönteiset ovat molemmat niveljalkaisia. Yökitte varmaan sitten katkaravuillekin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En syö. Ainakaan vielä. Pitää ensin totutella asiaan. Pitää kattoa, miten muiden käy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Loppu se Mattilan makkaran syönti. Öttiäisiä ovat lintujen ja sammakoiden evästä. Yök.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jauhettu "sirkka" sopii hyvin lisukkeena eri valmisteisiin. Aasiassa paljon liikkuneena en ole vielä uskaltautunut syömään paahdettuja "näköishyönteisiä", vaikka ovatkin terveellisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kauppiaat (ja toivottavasti myös jonkinlaiset lainsäätäjät), ehdottomasti odotan, että tämänkaltaiset tuotteet ovat kaupoissa sitten riiiittävän etäällä oikeista elintarvikkeista. Ettei sitten tarvitse näiden yritysten (Mattila Bros, Fazer yms.) kaikkien tuotteiden käyttöä lopettaa. Kiitos!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti merkitään riittävän selkeästi ettei vahingossa osta moista roskaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mennäänköhän joskus tulevaisuudessa kestävyyden nimissä myös kannibalismiin vai älytäänkö tolkuton lasten teko lopettaa sitä ennen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Oisko sittisontiaisista tehty makkara rapsakampaa!"

Ainakin luulisi olevan. Perunakuoriaisia puolestaan voisi käyttää vaikka kakun koristeena. Ja hirvikärpäset voisivat olla maukkaita nakkeina. Ei meiltä ötökät niin vain lopu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti ei glyfosaattia löydy sirkoista, vaikka se niin turvallista onkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (47)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä maan eteläosassa sekä tukalaa hellettä maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Muonio, Pelkosenniemi, Savukoski, Inari ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

329 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työttömät sylkykuppina

Ensinnäkään, tämä ei pidä paikkaansa. Ei ole ketään jotka "aina" saa töitä, eikä ketään jotka eivät "koskaan" saa töitä,... Lue lisää...
Väsynyt

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image