Ruoka

Mainos

Rapeita, kul­lan­kel­tai­sia ke­vät­kää­ry­lei­tä

Jätä kääryleet odottamaan kypsennystä saumapuoli alaspäin.
Ruoka 1.5.2008 0:00
Peerit Tähtinen
Kevätkääryleet eli Spring Rolls ovat tulleet tutuiksi ennen kaikkea kiinalaisissa ravintoloissa. "Mutta niitä on yllättävän helppo tehdä kotonakin", kertoo Filippiineiltä lähtöisin oleva Clarisa Raz, joka on ehtinyt asua Oulussa kolme vuotta. Eniten hän nauttii Suomen muuttuvista vuodenajoista, eikä myönnä kaipaavansa lämmintä säätä edes talvella.

Clarisalla on aina valmiiksi täytettyjä kevätkääryleitä jääkaapissaan. Niitä voi friteerata nopeasti syötäväksi. Moni hänen tuttavistaan on saanut opastusta kädestä pitäen, kuinka kääryleitä voi valmistaa kotioloissa.

"Tavallisin täyte on juuri kaalista, porkkanoista ja sipulista kuullotettu, mutta täytteeksi voi laittaa melkein mitä tahansa", Clarisa jatkaa.

Jos täytteeseen käytetään lihaa, pitää huolehtia, ettei siihen jää liikaa kosteutta.

Paistoöljyn voi kuumentaa joko wokkipannussa tai kattilassa, jos kotona ei ole friteerauskeitintä.

Kevätkääryleiden kanssa tarjotaan soija- ja hapanimelää kastiketta, jota voi ostaa joko valmiina kaupasta tai tehdä itse. Chilin määrä ratkaisee sen voimakkuuden.



Kasvistäytteiset kevätkääryleet


12 kpl eli 2 arkkia /syöjä riisipaperia
kevätkääryleille
Täyte:
keräkaali noin 600 g
3 porkkanaa
1 iso sipuli
1 tl soijakastiketta
mustapippuria
suolaa
(maustesekoitusta)
Lisäksi:
voita
noin 1 l ruokaöljyä uppopaistamiseen

Kasta riisipaperit yksitellen kiehuvaan veteen ja nosta erikseen leivinpaperille odottamaan täyttämistä. Peitä kostutetut levyt toisella leivinpaperilla, etteivät ne pääse kuivumaan. Paperinohuet taikinakääryleet repeävät helposti, joten niitä on käsiteltävä varoen.

Suikaloi kaali hienoksi silpuksi.Kuori porkkanat ja sipuli. Suikaloi sipuli ja leikkaa porkkanat ohuiksi tikuiksi.

Kuumenna laakealla pannulla ruokalusikallinen voita ja kuullota siinä ensin sipulia kolmisen minuuttia.

Lisää pannulle kaali- ja porkkanasekoitus ja jatka kuullottamista seuraavat kolme minuuttia. Lisää mausteet ja sekoita.

Jaa jäähtynyt täyte kostutettujen riisipapereiden kesken ja kääri tiukoiksi rulliksi.

Kuumenna wokkipannussa tai kattilassa öljy kuumaksi. Friteerauskeittimessä valitse 180 astetta.

Uppopaista rullia noin neljä minuuttia, kunnes kääryleet saavat kauniin kullankeltaisen värin.

Nosta valmiit rullat talouspaperille valumaan.

Vinkki: Kevätrullat voi valmistaa myös pakastefilotaikinasta taikinapakkauksen ohjeen mukaan.



Hapanimeläkastike


3 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl tomaattipyreetä
4 rkl fariinisokeria
2 rkl soijaa
2 rkl appelsiinimehua
1/4-1/2 hienonnettua punaista chiliä,
josta on poistettu siemenet
2 tl maissijauhoa

Sekoita muut aineet paitsi maissijauhot ja kiehauta. Lisää joukkoon ruokalusikalliseen kylmää vettä sekoitetut maissijauhot.

Sekoita ja jäähdytä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

150
Kaupasta saa maaliskuusta alkaen nelosolutta – eduskunta päätti alkoholiprosentin noususta kahdessa tiukassa äänestyksessä
50
"Prinssiä" epäillään törkeistä talousrikoksista - Rami Jaberina tunnetun miehen yrityksen konkurssi raukesi varojen puutteeseen
37
Ylen väittely: Uhkaako Venäjän karhu Suomea vai ei? Huhtasaari pitää naapuria potentiaalisena uhkana
32
Kristillisten Päivi Räsäsen viivytysyritys epäonnistui - alkoholilain kiivas käsittely jatkui yötä vasten
30
Tulevatko vahvat oluet ruokakauppoihin? - Pitkä kiista voi ratketa tänään eduskunnan äänestyksissä
29
Näin Oulun vaalipiirin kansanedustajat äänestivät alkoholin prosenttirajan nostosta
26
Ammattivalittajat pois jarruttamasta kaavoitusta, vaatii Rakennusteollisuuden uusi johtaja Aleksi Randell

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

14.12.

Naapurit

15.12.

Fingerpori

15.12.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image