Lämmin lisäke kannattaa lisätä vasta lopuksi salaatin päälle.
Myös pastalla, riisillä, peru-nalla, bulgurilla ja couscousilla sekä siemenillä ja pähkinöillä saat vaihtelua salaatteihin. Pähkinöiden ja siemenien maku paranee, jos maltat paahtaa ne.
Mukavaa makeutta salaattiin saat pilkkomalla mukaan joko tuoreita tai säilöttyjä hedelmäpaloja.
Yksinkertaisimmillaan kastike syntyy oliiviöljystä ja balsamiviinietikasta tai sitruunamehusta sekä ripauksesta suolaa ja vastajauhettua mustapippuria.
Jää- ja ruukkusalaatti ovat hyviä perussalaatteja, mutta niiden kanssa kannattaa sekoittaa jotakin voimakkaammanmakuista vaihtoehtoa kuten rucolaa.
Roomansalaatti on kasvattanut suosiotaan samoin itämaisesta keittiöstä tutut tatsoi ja mitsuna.
Lämmin lohisalaatti
350 g lohifileetä
225 g pakastettuja papuja
200 g rucola-salaattia
2 pientä kevätsipulia
1 rkl jauhettua valkopippuria
Kastike:
1 1/2 tl sinappia
1/2 sitruunan kuori ja mehu
kylmäpuristettua oliiviöljyä
ripaus suolaa
Keitä lohi kevyesti suolatussa vedessä. Valuta ja pidä lämpimänä.
Keitä myös pavut kevyesti suolatussa vedessä. Valuta pavut ja siirrä sivuun odottamaan lohen kanssa.
Irrota kalasta nahka. Asettele lohi isoina paloina rucolan ja papujen kanssa kulhoon.
Sekoita kastikeainekset keskenään ja kaada valmis kastike salaatin päälle. Sekoita kevyesti.
Itämainen salaatti
ruukku mitsunaa
ruukku tatsoita
1 endiivi
muutama viinisuolaheinän lehti
2-3 sipulia renkaina
100-200 g tofua
Kastike:
2 rkl soijaa
2 rkl miriniä
2 rkl riisiviinaetikkaa
2 rkl seesami- tai
pähkinäöljyä
1 rkl silputtua sipulia
Levitä pienemmäksi revitetyt salaatin lehdet laakealle vadille.
Kuumenna öljyä paistinpannussa ja paista sipulirenkaat kauniin ruskeaksi.
Kuutioi tofu ja ruskista ne sipulirenkaiden kera.
Levitä tofusipuliseos lämpimänä salaatinlehtien päälle.
Sekoita kastikkeen ainekset.
Pirskottele kastiketta päälle.
Broilerin sisäfileetä ja punajuuria
400 g broilerin maustamattomia sisäfileitä
4 tl broilerimaustetta
(suolaa)
2 pussia salaattisekoitusta
4 pientä punajuurta
1 tl rosmariinia
200 g fetajustoa kuutioina
50-100 g pistaasipähkinöitä
rypsiöljyä
Kuori punajuuret ja leikkaa lohkoiksi kulhoon. Pirskottele sekaan öljyä, suolaa, mustapippurirouhetta ja rosmariinia. Pyörittele lohkoja öljyssä.
Laita punajuurilohkot 180-asteiseen uuniin uunipellille leivinpaperin päälle noin 40 minuutiksi.
Mausta broilerin sisäfileet ja kypsennä ne paistinpannussa. Kääräise folioon odottamaan salaatin kokoamista.
Paahda pistaasipähkinät kuivalla pannulla.
Kokoa salaatti. Laita ensin salaatinlehdet lautaselle pediksi. Leikkaa broilerin sisäfileet viipaleiksi ja laita punajuurilohkojen kanssa salaatinlehtien päälle.
Ripottele lopuksi fetajuustokuutiot ja paahdetut pistaasipähkinät päällimmäiseksi.
Purista pinnalle hieman sitruunamehua ja pirskota lisäksi vähän öljyä.
Peruna-sinihomejuustosalaatti
5 isoa kiinteää perunaa
öljyä
suolaa
iso punasipuli
iso punainen paprika
ruukku jääsalaattia
1 ruukku roomansalaattia
1-2 ruukkua rucolaa
100-150 g sinihomejuustoa
0,5 dl hasselpähkinärouhetta
Kastikkeeseen:
3 rkl öljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
puolen sitruunan mehu
0,5 rkl sinappia
1,5 tl juoksevaa hunajaa
murskattu valkosipulinkynsi
ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä
Leikkaa hyvin harjatut perunat ohuiksi viipaleiksi ja siirrä leivinpaperille uunipellille.
Voitele pintaan hiukan ruokaöljyä ja ripottele päälle suolaa.
Paista perunoita 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes perunat ovat pehmenneet ja saaneet kauniin kullanruskean värin.
Yhdistä sillä aikaa salaattikulhoon ohueksi suikaleiksi leikatut punasipuli ja paprika sekä revityt salaatit.
Yhdistä kastikeainekset keskenään ja sekoita kolme neljäsosaa kastikkeesta salaattipohjan joukkoon.
Lisää lämpimät perunaviipaleet, murennettu sinihomejuusto, loput kastikkeesta ja pähkinärouhe juuri ennen tarjoilua.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

Kommentit