Ruoka

Mittari varmistaa, että kinkku ei kutistu liikaa - kes­ki­ver­to­per­heel­le kannattaa varata 5-6 kilon kinkku

Joonas Hämäläinen on työskennellyt monipuolisesti ruoan parissa voitettuaan Suomen ensimmäisen MasteChef-kilpailun vuonna 2011. KUVA: Teija Soini
Ruoka 16.12.2017 15:35 | Päivitetty 16.12.2017 15:36
Silja Aitoaho

Joulukinkku voi menettää painostaan jopa kolmanneksen, jos se laitetaan uuniin liian kylmänä tai jos se paistetaan liian kovassa lämmössä.

Tämän vuoksi kinkun paistossa kannattaa ehdottomasti käyttää mittaria, sanoo Suomen ensimmäinen MasterChef, "ruokamies" Joonas Hämäläinen.

- Mittarina kannattaa käyttää digitaalista mittaria, joka näyttää lukemat tarkasti ja johon voi asettaa hälytyksen, kun kinkku on valmis, nykyään Oulussa omaa ruokastudiota pyörittävä Hämäläinen neuvoo.

Kinkunpaisto on taas pian tosiasia monessa kodissa, sillä kolme neljästä suomalaisesta aikoo syödä jouluna kinkkua. Joka vuosi suomalaiset pistelevät sitä poskeensa noin seitsemän miljoonan kilon verran. Suosituin vaihtoehto on vuodesta toiseen pakastettu juhlakinkku, ja yhä useammin mieluummin pieni kuin iso.


Keskivertoperheelle
kannattaa Hämäläisen mukaan varata noin 5-6 kilon painoinen kinkku.

- Pienelle perheelle hyvä valinta on potkaton kinkku. Isompiin sukujuhliin voi hankkia joulupöydän kruunuksi potkallinen kinkun. Potkan voi vielä koristella, jotta siitä saa näyttävän.

Vaikka joulu on perinteiden aikaa, Hämäläinen vinkkaa kokeilemaan kinkun paistamista grillissä tai savustamalla. Itse hän valitsee potkattoman kinkun ja valmistaa sen grillissä.

- Näin kinkkuun saa hieman savun aromia, mutta se on edelleen perinteinen eikä täysin savustettu. Pidän myös kinkusta ylikypsänä eli kypsennän sen 85 asteeseen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kokeilin jo yhden juhlakinkun. 75 astetta mittarin mukaan eikä ollut minun makuuni. Ostan 10 kilon harmaasuolatun ja paistan pussissa 85 asteeseen. Ylikypsä on yliveto. Siihen sitten sinappi-korppujauhokuorrutus ja onhan hyvää.....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viime aattona paino 93 kg.Viime jouluna yksin 12 kg kinkku.Uunnavuonna oli luu kädessä. Tänä aamuna 90 kg ja taas 12 kg kinkku jouluksi,nyt kahdelle. Nousekohan nyt paino ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se on fosfaatti, joka varmistaa että ruiskutettu suolavesi pysyy kinkussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

vähän yli 2kg kinkku yhdenhengen talouteen. muuta en sitten joulupäivinä syökään konvehtien lisäksi...... paitsi joulutorttuja ehkä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keskivertoperhe..eli 2 aikuista ja 1,6? pentua. Eli yli kilo per lärvi..oikeasti? Ite aion syödä vain yhdellä aterialla kinkkua, joten ahtakaa te muut ne loput siitä mun kilosta..Ja itseasiassa voi olla, etten syö lihaa ollenkaan tänä jouluna (Elukoille joululahja minulta :) )

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokemuksella menee ilman mittareita.amatöörit leikkii mittareilla ja jättää lihan raaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse paistan pussissa 125 uunissa 94 asteiseksi asti, ei ole vielä kuivaa, vaan murakan kypsää

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

98
Oulun torinrantaan suunnitellaan 22-kerroksista tornihotellia – Terwa Toweriin tulisi hotellin lisäksi asuntoja ja kokoustiloja
76
Suomalainen ei haluaisi muuttaa työn perässä - Janne Härmä on poikkeus
49
Kärpät on lyönyt Tapparalle luun kurkkuun, kärppäluotsi Manner silti tyynenä: "Pelit vielä pahasti kesken" – katso huippuhetket!
44
Kaivattu maamerkki vai pömpöösi pimentäjä? – Oulun torinrannan tornihotelli kirvoitti lukijoilta keskusteluryöpyn
43
Tiistaina halli oli pahasti vajaa, mutta nyt Oulun Raksilaan on lämpiämässä kipakka lauantaisauna –  "Tupa on lauantaina täysi"
42
Raahen Laivan kaivos parantaa tehoja - tavoitteena kaksi tonnia kultaa vuodessa
41
Väyrynen vetäytyy keskustan puheenjohtajakisasta - "Erikoinen tapahtumasarja"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Saksalaiset 1940 Oulussa

159 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Harmittaa ja ketuttaa kun meitä eläkeläisiä syyllistetään!

Kyllä meillä ikätoverit on nyt aika vähän nöyrtyä ja osoittaa kunnioitusta nyt työssäkäyviä kohtaan. He kuitenkin loppus... Lue lisää...
Vanha patu

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.4.

Naapurit

20.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image